Bkt:n laskutapa muuttuu: Tutkimus ja tuotekehitys ei olekaan kulu vaan investointi

Maailman tilastoviranomaiset mylläävät parhaillaan uusiksi tapaa laskea kansantalouden kokoa kuvaavaa bruttokansantuotetta.

Merkittävin muutos on se että tutkimus ja tuotekehitys nähdään investointina tulevaisuuteen eikä vain juoksevina menoina.

– Nyt kansantalouden tilinpidossakin tunnistetaan se, että tällaiset investoinnit eivät poikkea kone- tai laiteinvestoinneista vaan ne tuottavat tulevaisuuden taloudellista hyötyä, sanoo projektipäällikkö Mika Sainio Tilastokeskuksesta.

Käytännössä muutos nostaa jonkin verran bruttokansantuotetta.

– Se vaihtelee maittain aika paljon. EU-maissa 0 - 5 prosenttia ja Suomessa alustavien laskelmien mukaan se voisi olla siellä 3-4 % paikkeilla.

Yhdysvalloissa tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien luoma aineeton pääoma on otettu huomioon bkt-laskelmassa jo tämän vuoden alusta. Bkt nousi noin 2,5 prosenttia.

Suomessa uusi laskutapa otetaan käyttöön ensi vuoden heinäkuussa.

– Se on perinteinen aika, jolloin muun muassa budjetin valmistelua varten halutaan julkistaa tuoreimmat tiedot, toteaa Sainio.

Lue myös:

    Uusimmat