Birdlife harvinaisen lintuvieraan ampumisesta: Virhearvio
Lintujen harrastus- ja suojelujärjestö Birdlife arvostelee poliisin toimintaa tapauksessa, jossa se ampui harvinaisen lintuvieraan Joensuussa.
Suomessa harvoin nähty lunni bongattiin tiistaina Karsikon kaupunginosassa Joensuussa Pohjois-Karjalassa. Paikallinen asukas ilmoitti asiasta pelastuslaitokselle, jonka paikalle hälyttämä poliisi tappoi linnun.
Tapaus herätti keskustelua siitä, mitä huonokuntoiselle tai loukkaantuneelle luonnonvaraiselle linnulle pitäisi tehdä.
Asia ei näytä olevan selvä kaikille viranomaisillekaan, Birdlife toteaa tiedotteessaan.
Eläintä on pyrittävä auttamaan, sanoo laki
Birdlife muistuttaa, että lain mukaan avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan.
– Aiemmin tähän velvoitti eläinsuojelulaki, nyt vuoden alussa voimaan tullut laki eläinten hyvinvoinnista, Birdlife viestittää.
Järjestö toteaa, että linnun tilan arviointi on vaikeaa ilman kokemusta.
Sen mukaan arvioida hoidon tarpeen selvittämisessä voivat auttaa niin luonnonvaraisten eläinten hoitoon erikoistuneet ihmiset kuin lintuasiantuntijatkin. He voivat myös tarjota apua linnun kiinniottamiseen tai kuljettamiseen lähimpään hoitopaikkaan.
– Ohjeita ja apua voi saada myös eläinlääkäriltä, lintuhoitoloista tai eläintarhoista, Birdlife listaa.
Hätäkeskukseen on syytä ottaa yhteyttä silloin, kun eläin aiheuttaa vaaraa ihmisille tai liikenteelle. Tällainen tilanne voi olla vaikkapa tielle laskeutunut joutsen, joka ei ymmärrä siirtyä pois.
– Myös eläinpelastustehtävät kuuluvat pelastuslaitoksille. Esimerkiksi hormiin eksynyt pöllö ei pääse omin avuin ja ilman apuvälineitä vapaaksi.
Väsyneet linnut paras ottaa hoitoon
Suomesta on löytynyt viikon aikana neljä lunnia.
Pohjois-Karjalasta Kontiolahdelta sekä Lapin Kolarista ja Savukoskelta löytyneet linnut on Birdlifen mukaan otettu hoitoon.
Useimmiten lunneja harhautuu Suomeen juuri talvikuukausina.
– Tänne eksyneet lunnit ovat yleensä väsyneitä ja nälkiintyneitä mutta hoidettavissa kuntoon, Birdlife muistuttaa
– Joensuussa tehty päätös lunnin lopettamisesta on ollut ilmeinen virhearvio. Lain mukaan eläin on lopetettava, jos se on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan. Matkallaan väsähtänyt lunni ei tällaisessa tilassa ole.
Lunnin lähimmät pesimäpaikat sijaitsevat Norjan, Islannin ja Britteinsaarten rannikoilla.
– Suomessa lunni on suurharvinaisuus, jota ei havaita meillä edes joka vuosi.
– Maailmanlaajuisesti lunni on uhanalainen laji.
Poliisi: Tapaus selvitetään
Itä-Suomen poliisi kommentoi asiaa X:ssä tänään.
Poliisi kertoo selvittävänsä tapahtuneen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää