Biopankkeja tulossa myös Suomeen

Biopankit helpottaisivat tutkimustulosten soveltamista lääkkeiden ja hoitojen kehittämiseen esimerkiksi yliopistojen ja yritysten yhteistyönä.

Työryhmä ehdottaa biopankkien perustamista myös Suomeen. Biopankkeihin kerättäisiin kansalaisista otettuja näytteitä tutkimusta varten.

Uusien näytteiden siirto biopankkiin vaatisi asianomaisen suostumuksen. Aiemmin otettujen näytteiden siirtoon voisi riittää myös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lupa, jos luovuttajan suostumuksen hankkiminen olisi kohtuuttoman vaikeaa.

Kansanterveyslaitoksella on useita laajoja näytekokoelmia, joita haluttaisiin hyödyntää nykyistä paremmin. Nykyisin asianomaiselta on pyydettävä kirjallinen suostumus, jos näytettä käytetään uuteen tutkimukseen.

Biopankit helpottaisivat tutkimustulosten soveltamista lääkkeiden ja hoitojen kehittämiseen esimerkiksi yliopistojen ja yritysten yhteistyönä. Toisaalta laki asettaisi selkeät pelisäännöt uusien näytekokoelmien hyödyntämiselle sekä tutkijoiden ja yritysten yhteistyölle.

Suomalaiset suhtautuvat suopeasti biopankkeihin

Suomalaiset suhtautuvat melko suopeasti biopankkeihin sekä omien näytteidensä käyttöön lääketieteellisessä tutkimuksessa. Stakesin ja Helsingin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan huolta aiheuttavat kuitenkin tietosuojan pitävyys ja pelko näytteiden joutumisesta vääriin käsiin.

Aiemmin kerättyjen näytteiden uudelleenkäyttöön suhtaudutaan ristiriitaisesti. Yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että niitä saisi käyttää vain alkuperäiseen tarkoitukseen. Varauksellisesti suhtaudutaan myös näytteiden hyödyntämiseen kansainvälisessä tutkimuksessa ja yritystoiminnassa.

Enemmistö eli 78 prosenttia suomalaisista halusi, että heidän lupaansa kysytään ennen kuin näytteitä liitetään biopankkiin. Vain kolmannes vastaajista olisi valmis antamaan avoimen luvan ilman erityisehtoja. Kansalaiset haluavat myös mahdollisuuden tarkistaa, mihin tutkimuksiin heidän tietojaan käytetään.

Pelot näytteiden joutumisesta vääriin käsiin ja tulosten väärinkäytön mahdollisuudet olivat tärkeimmät syyt kieltäytyä suostumuksesta. Vastaajia huolestutti myös näytteiden myynti ulkomaille.

Vuoden alussa tehtyyn postikyselyyn vastasi lähes 1200 henkilöä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat