Yhdysvaltain tuoreen presidentin neuvonantaja arvostelee kovasanaisesti Ruotsin valitsemaa koronastrategiaa.
Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin korona-asioiden neuvonantaja on arvostellut Ruotsin valtionepidemiologia Anders Tegnelliä jyrkästi.
Andy Slavitt arvioi Tegnellin koronastrategiaa Twitterissä.
Slavittin mukaan Tegnellin strategia ei voi loputtomiin johtaa ihmisten kuolemiin ennen kuin Tegnell joko saa potkut tai tätä verrataan natseihin.
Natsi-Saksa teki lääketieteen raakoja ihmiskokeita viime maailmansodan aikana.
Lue myös: "Suomen pojat, Suomen pojat, auttakaa", virolainen mies pyysi – sitten hänet ammuttiin Aarnen, 16, silmien edessä: Näin suomalaispoika selvisi natsien kuolemanleiristä
Syytti laumaimmuniteetin haalimisesta
Slavitt väitti ennen vuodenvaihdetta tviitissään, että Ruotsin koronalinjana on ollut suojella iäkkäitä ja samalla pyrkiä laumaimmuniteettiin. Tegnell ja Ruotsin kansanterveysvirasto ovat kiistäneet, että maa olisi tavoitellut sairastumisien tuomaa laumaimmuniteettia.
Laumasuoja eli laumaimmuniteetti syntyy, kun riittävän moni ihminen saa immuniteetin virukselle eikä tauti pysty enää leviämään väestössä. Immuniteetin voi saada joko sairastamalla taudin tai rokotuksella.