Yhdysvalloissa kongressitaloon viime vuoden loppiaisena tehdyn hyökkäyksen keskiössä oli maan entinen presidentti Donald Trump ja tämän väitteet vaalivilpistä, sanoi tutkintakomitean johto avauspuheenvuoroissaan perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
"Vallankaappausyrityksellä" pyrittiin jatkamaan Trumpin presidenttiyttä, vaikka presidentti Joe Biden oli voittanut vuoden 2020 vaalit.
– Presidentti Trump kutsui ja keräsi väkijoukon kokoon ja oli hyökkäyksen käynnistävä tekijä, sanoi komitean varajohtaja ja republikaanikongressiedustaja Liz Cheney omassa avauspuheenvuorossaan.
Julkiset kuulemiset kongressitaloon tehdyn hyökkäyksen tutkinnan tuloksista alkoivat lähes vuoden kestäneen tutkinnan jälkeen perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
"Salaliitto kansan tahdon estämiseksi ei ole ohi"
Kuulemiset avannut tutkintakomitean johtaja ja demokraattipoliitikko Bennie Thompson syytti Trumpin olevan salaliiton keskiössä.
– Tammikuun 6. päivä oli vallankaappausyrityksen kulminaatiopiste. Röyhkeä yritys kaataa valtionjohto, kuten eräs mellakoitsijoista asian ilmaisi. Väkivalta ei ollut sattumaa.
Thompsonin mukaan tapahtunutta ei voi lakaista maton alle ja yhdysvaltalaiset ansaitsevat vastauksia. Thompson sanoi myös, että maan demokratia on yhä vaarassa.
– Salaliitto kansan tahdon estämiseksi ei ole ohi. Tässä maassa on henkilöitä, jotka janoavat valtaa, mutta eivät rakasta tai arvosta sitä, mikä tekee maastamme mahtavan, Thompson sanoi.
Ex-oikeusministeri hylkäsi Trumpin väitteet vaalipetoksesta
Avauskuulemisessa nähtiin muun muassa videoituja todistuspuheenvuoroja Trumpin arvostamilta ja luotetuilta neuvonantajilta, kuten entiseltä oikeusministeriltä Bill Barrilta ja entisen presidentin vävyltä Jared Kushnerilta.
Komitea näytti myös karua ja osittain ennennäkemätöntä kuvamateriaalia puolentoista vuoden takaisesta väkivallasta kongressitalolta.
Monet Trumpin läheiset, kuten Kushner sekä Trumpin lapset Ivanka ja Don Jr., ovat tehneet yhteistyötä komitean tutkinnan kanssa.
Muun muassa New York Timesin mukaan ex-oikeusministeri Barr hylkäsi todistuspuheenvuorossaan Trumpin toistuvat väitteet vaalipetoksesta ja muisteli, kuinka oli kertonut Trumpille pitävänsä väitteitä "hevonpaskana".
Todistaja: "Liukastelin ihmisten veressä"
Kuulemisten ensimmäisenä päivänä kuultiin kahta todistajaa, jotka kertoivat hyökkäykseen osallistuneen äärioikeistolaisen Proud Boys -ryhmän toimista.
Brittiläinen dokumentaristi Nick Quested seurasi ryhmän jäseniä ennen loppiaisena tapahtunutta hyökkäystä sekä sen aikana.
Quested kertoi järkyttyneensä vihasta, jonka näki ryhmän jäsenten kasvoilla. Hän kuvaili, kuinka väkijoukko muuttui "mielenosoittajista mellakoitsijoiksi ja lopulta vallankaappaajiksi".
Todistamaan pääsi myös Capitol-kukkulan poliisi Caroline Edwards, joka loukkaantui yhteenotossa Proud Boys -ryhmän jäsenten kanssa. Hän sai aivotärähdyksen, kun pyöräteline heitettiin hänen päälleen.
Edwards kuvaili näkemäänsä sotatantereeksi ja kertoi nähneensä vastaavaa vain elokuvissa.
– En voinut uskoa silmiäni. Poliiseja makasi maassa verta vuotaen ja oksentaen. Näin ystävieni kasvoja veressä. Liukastelin ihmisten veressä, hän sanoi.
Trump puolestaan puolusti kuulemisten avajaispäivänä sosiaalisessa mediassa kongressikukkulan tapahtumia ja kutsui loppiaisena 2021 mieltään osoittaneita "maamme kaikkien aikojen mahtavimmaksi liikkeeksi".
"Yhä uhka demokratialle"
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti perjantaina, että viime vuonna kongressirakennuksessa tapahtuneen kapinan takana olleet voimat muodostavat yhä uhkan demokratialle.
– Tammikuun 6. päivän (vuonna 2021) kapina on maamme historian synkimpiä vaiheita. Se oli häikäilemätön hyökkäys demokratiaamme ja lainvalvontaa vastaan. Jotkut menettivät henkensä, Biden sanoi Amerikan valtioiden huippukokouksessa Los Angelesissa.
Biden kehotti amerikkalaisia suojelemaan demokratiaa.
– Me voimme yhdistyä ja puolustaa tätä kansakuntaa, demokraatit ja republikaanit. Älkäämme antako kenenkään asettaa tikaria demokratiamme kurkulle, Biden sanoi.
Viime vuoden loppiaisena tehtyä hyökkäystä kongressitaloon tutkinut komitea järjestää kuulemisia, joissa esitetään lähes vuoden kestäneen tutkinnan tuloksia. Ensimmäinen kuuleminen oli perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Uusimmat
-
09:22
Toronton NHL-tähti Tre Kronoriin
-
09:19
Israelin armeija "kannustaa" Rafahin asukkaita siirtymään – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
09:18
Ponsse vähentää yli 20 työpaikkaa Suomessa
-
09:15
Donald Trump otti kunniaa F1-kuskin uran avausvoitosta – tallilta kylmä tiedote ex-presidentin vierailusta
-
09:10
Hyvinvointialueet rikkovat lakia, kärsijöinä vanhukset
-
09:01
Liikenteen melu on terveydelle haitallista
-
08:58
Argentiinan sankarivalmentaja Cesar Menotti, 85, on kuollut
-
08:57
Venäjä vallannut uusia kyliä Ukrainassa
-
08:49
Leverkusen paalutti ennätyksen
-
08:38
Leijonat-sankari upeasti esillä kiekkoraamatussa – "Teräsmies"
-
08:14
Kolme surffaria tapettu Meksikossa – ammuttiin päähän
-
08:12
Verottaja varoittaa kavalasta ansasta! "Pitää olla tarkkana"
-
08:09
Hoitotakuuheikennyksen pelätään nielevän rahaa säästöjen sijasta: "Ihmiset eivät jonoissa paljoa parane"
-
08:09
Kiinalaiset pääsivät pälkähästä – Matti Mattsson saattaa kohdata dopingista kärynneen ME-sensaation Pariisissa
-
08:01
Verottajalta tärkeä huomautus: Koskee 1,5 miljoonaa suomalaista
-
08:01
17-vuotias NHL-superlupaus pääsee MM-Leijoniin – Jere Lehtinen paljasti päätöksen takaa yhden ison syyn
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
Lataa lisää