Biden Trumpin Nato-puheista: Tyhmiä ja häpeällisiä
Joe Biden tuomitsi Donald Trumpin Nato-puheet.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tuomitsi entisen presidentin Donald Trumpin Nato-puheet "tyhminä ja häpeällisinä".
– Jumalan tähden, se on tyhmää, se on häpeällistä, se on vaarallista, se on epäamerikkalaista, Biden sanoi tiistaisessa puheessaan Valkoisesta talosta.
– Voitteko kuvitella Yhdysvaltain entisen presidentin sanovan niin? Koko maailma kuuli sen. Ja pahinta on, että hän tarkoitti sanomaansa.
Istuva presidentti syytti lisäksi edeltäjäänsä siitä, että hän kumarsi Venäjän presidentin Vladimir Putinin suuntaan ja on alistunut tämän alle.
Biden arvosteli myös Trumpin liittolaisia maan kongressissa, joka ei ole vieläkään hyväksynyt muun muassa Ukrainalle annettavaa apupakettia. Viivyttelemällä tässä asiassa he pelaavat Bidenin mukaan Putinin pussiin.
Trump sanoi lauantaina kampanjatilaisuudessa, että hän jopa kannustaisi Putinia hyökkäämään joihinkin Nato-maihin, jos nämä eivät ole maksaneet riittävästi Naton kassaan.
Katso videolta, kuinka Biden moittii Trumpia!
Uusimmat
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
Lataa lisää