Bidenin jättipaketti pani senaatin hetkeksi solmuun – demokraattiedustaja uhkasi tukea republikaanien esitystä

Demokraattien ja republikaanien pattitilanne kesti tuntitolkulla.

Yhdysvalloissa 1,9 biljoonan dollarin koronaelvytyspaketin jumiutumiseen senaatissa on löytynyt ratkaisu, kertovat yhdysvaltalaismedioista muun muassa CNN ja Hill.

Kompromissiratkaisun syynä oli demokraattisenaattori Joe Manchin, joka oli asettunut vastustamaan oman puolueensa ajaman elvytyspaketin sisältämiä työttömyyskorvauksia siinä muodossa, missä ne olivat läpäisseet edustajainhuoneen äänestyksen.

Edustajainhuoneen äänestyksen läpäissyt elvytyspakettiesitys takasi 400 dollarin viikoittaisen työttömyysturvan työpaikkansa menettäneille aina elokuun loppuun asti.

Mediatietojen mukaan kompromissiratkaisussa viikoittaista työttömyysturvaa olisi laskettu alkuperäisestä 400 dollarista 300:aan, mutta sen kestoa olisi jatkettu suunnitellusta elokuun lopusta syyskuun alkuun. Kompromissiratkaisua edelsi tuntitolkulla jatkunut pattitilanne.

– Olemme jumissa. Enkä tiedä, mitä siihen vaaditaan, että pääsemme tästä jumista, kommentoi senaattori Tom Carper kollegalleen senaattirakennuksen käytävällä CNN:n mukaan ennen kompromissin syntymistä.

Elvytyspakettiin oli tehty kaksi kilpailevaa muutosesitystä, kertoi Hill. Republikaaniesitys olisi tuonut 300 dollarin viikoittaisen summan työttömille ja ulottanut tuen vain heinäkuuhun.

Toinen kilpaileva esitys tuli Delawaren demokraattisenaattori Tom Carperilta, joka esitti republikaanien tavoin pienempää 300 dollarin summaa, mutta olisi ulottanut takarajaa aina syyskuun loppuun.

Manchin uhkasi tukea republikaaniesitystä

Kiistasta liikkuneiden mediatietojen mukaan Manchin olisi saattanut tukea republikaanien muutosehdotusta. Republikaanien muutosehdotuksen esittänyt ohiolaissenaattori Rob Portman sanoi aiemmin, että hän olisi saamassa esityksensä tueksi sekä republikaanien kaikki 50 senaattoria että enemmistöön vaadittavan Manchinin äänen.

Kuviota mutkisti kuitenkin se, että republikaanit menettivät äkillisesti yhden ratkaisevista äänistään, kun Alaskan senaattori Dan Sullivan matkusti Washingtonista kotiosavaltioonsa, kertoo CNN. Senaattorin kanslia kertoi lausunnossa, että Sullivanin matkan syynä oli tämän appiukon kuolema.

Senaatin lakiesitykseen jo tekemien muutosten vuoksi paketti palaa vielä uudestaan edustajainhuoneeseen uuteen äänestykseen ennen kuin presidentti Joe Biden voi allekirjoittaa sen laiksi, CNN kertoo. Bidenin Valkoinen talo on jo ilmaissut tukevansa kompromissiratkaisua.

Demokraattien enemmistö Yhdysvaltain senaatissa on hiuksenhieno. Jokaisen 50 demokraattisenaattorin on äänestettävä esityksen puolesta, jotta varapresidentti Kamala Harris voi ratkaista tasatuloksen omalla äänellään.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 6.3.2021 klo 6.33.

Lue myös:

    Uusimmat