Mainos

Berner: Liikenneverkkoyhtiö voisi aloittaa vuoden päästä

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoo blogissaan tavoitteena olevan, että valtion liikenneverkkoyhtiö aloittaisi toimintansa vuoden 2018 alussa. Hänen mukaansa edellytyksenä on, että hallitus päättää asiasta erikseen. 

Berner arvioi, ettei julkinen raha riitä ylläpitämään tai kehittämään Suomen nykyistä liikenneverkkoa.

Hän muistuttaa, että yhtiömuotoinen toiminta hyödyttäisi myös valtion taloutta, kun liikenneverkon ylläpitoa rahoitettaisiin tuloilla eikä veroilla tai velalla. 

– Keskeinen hyöty kansalaisille mallissa on, että se tarjoaa toivottavasti laajan kirjon erilaisia liikenteen palveluja tai palvelupaketteja, joista voi valita mieleisensä. Hyöty on myös se, että asiakas maksaa siitä, mitä käyttää, Berner sanoo.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.