BBC: Pakolaisleiriin ilmaisku – kymmeniä kuolleita

Noin kolmekymmentä ihmistä on kuollut ilmaiskuissa syyrialaiseen pakolaisleiriin, sanoo Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Järjestön mukaan 50 ihmistä myös loukkaantui.  

Isku tehtiin leiriin, joka sijaitsee Pohjois-Syyriassa lähellä Turkin rajaa. Alue on kapinallisten hallinnassa.  

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että joidenkin tietojen mukaan hyökkäyksen tekivät joko syyrialaiset tai venäläiset sotilaskoneet. AFP:n mukaan kapinallismyönteisen uutistoimiston johtaja syyttää iskuista Syyrian hallitusta.  

Syyrian armeija kertoi keskiviikkoiltana noudattavansa Aleppossa tulitaukoa, josta Yhdysvallat ja Venäjä ovat sopineet. Tulitauon oli määrä kestää kaksi vuorokautta.  

Syyrian sodassa on kuollut yli 270 000 ihmistä. Lisäksi miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa.  

Lue myös:

    Uusimmat