Batman & Robin

Entinen Disney-animaattori Tim Burton siirsi kahdeksan vuotta sitten valkokankaalle Bob Kanen Batman-sarjakuvan yksilölliseen, jäljittelemättömään tapaansa. Burtonin Batman oli sisäisten ristiriitojen ja traumaattisen menneisyyden ravistelema miljonääri, joka tilkitsi sielunsa pimeitä kohtia esiintymällä synkkänä oikeuden puolustajana. Kirveellä veistetty Michael Keaton repi sarjakuvahahmosta irti moninaisia ulottuvuuksia.

Myös roistot olivat niin Batmanissa (1989) kuin Batman - Paluu (1992) -jatko-osassakin synkkien salaisuuksien kalvamia ihmisraunioita, joita mentaalisesti näin häiriytynyt tola ajoi rikollisiin tekoihin. Jack Nicholsonin Jokerin tulkinta oli lähes ylittämätön roiston rooli ja Danny DeViton Pingviini taas mustuudessaan riipivä. Naisroolitkin toimivat; Kim Basinger oli sopivan hillitty Vicky Vale ja Michelle Pfeifferin Kissanainen taas kauneinta mitä kumiin voidaan kääriä.

Burton lopetti Batman-hommat kahden elokuvan jälkeen, mutta Warner Bros. halusi rahastaa lisää. Ohjaajaksi nylväistiin Joel Schumacher, joka vesitti kaiken Burtonin rakentelun Batman Forever -pätkässä. Siloposki Val Kilmer oli tylsä lepakkomies ja syvääluotaavat keskustelut psykologia yrittelevän Nicole Kidmanin kanssa saivat Körmyt näyttämään taide-elokuvilta. Roistoiksi palkatut Tommy Lee Jones ja Jim Carrey keikistelivät ylitsevuotavissa muovilavasteissa ja nauroivat roiston naurua. Burton mahtoi istua ruuvipenkkiin ennenkuin suostui näkemään uutta Batmania.

Leffa tietenkin menestyi ja nyt Schumacher iskee taas päänsä Warnerin mäntyyn. Psykologisointi on Batman & Robinissa poissa ja karaktäärit ovat jos mahdollista kaksiulotteisempia kuin sarjakuvassa. Lepakkoäijän (Clooney) rinnalla viillettävät turha sankari, jo edellisestä leffasta tuttu puupäinen Robin (O´Donnell) ja lopulta myös kumiin puristettu lepakkojoukkueen cheerleader, Batgirl (Silverstone).

Rosvoja on taas kaksitellen; Itävallan iso poika Arnold Scwarzenegger on muutkin kuin katsojat jääksi muuttava Mr Freeze ja Uma Thurman saa vääntelehtiä muovin ja digitaalisälän keskellä kasvimyrkyistä kahjoontuneena Poison Ivyna.

Ohjaajana häärivä formulakuskin kaima pitää yllä hirveätä vauhtia, mutta Akiva Goldsmanin tarina ei tarjoa juuri muuta kuin toistuvia takaa-ajoja ja aina niin kekseliästä nyrkkitappelua.

Clooney on kieltämättä parempi kuin lepakkoasussa viimeksi poseerannut Kilmer, mutta hänen Batmaninsa on samalla käynyt Sarasvuon sisäinen sankari -koulutuksen ja unohtanut traumaattisen menneisyytensä. Alituiseen kitisevä Chris O´Donnelin Robin olisi taas voinut unohtaa Mr Freezen jäädyttämänä pakastimeen koko leffan ajaksi. Kolmikon viimeinen lenkki Alicia Silverstonen Batgirl ei sitten millään osu yksiin hahmon yksityiskoulu ja tietokonekoulutus -taustan kanssa.

Korvia jäystävien kehäraakkien kanssa samaan palkkaluokkaan päässyt Arttu sensijaan näyttää Mr Freezen roolissaan roistouden uudet rajat. Schumacher antaa miehen mellastaa tavalla, jolla äijä naurettaisiin lavalta Taivassalon kesäteatterissakin. Germaniaa murtava Hamlet helvetistä tuo itkun silmään. Uma Thurman yrittää sitten paikata mitä pystyy lehmän hännän lailla kaartuvassa Poison Ivyn roolissaan. Parhaiten tulkittu rooli lankeaakin kumikolmikon hovimestari Alfredia esittävälle Michael Goughille, joka ei saa yksinään kuitenkaan hilattua hommaa kuiville.

Burtonin ohjauksien lisäksi Adam Westin isännöimä 60-luvun tv-Batmankin alkaa näyttää mielenkiintoisemmalta kuin Warnerin ja Schumacherin yhteistyö, jonka tuorein hedelmä Batman & Robin on kertakaikkiaan ristiselästä etelään.

Teksti: Jari Rantala
Kuvat: Finnkino