USA, 2003. Ohjaus: John McTiernan. Käsikirjoitus: James Vanderbilt. Kuvaus: Steve Mason. Leikkaus: George Folsey Jr. Tuotanto: Mike Medavoy, Arnie Messer, James Vanderbilt, Michael Tadross. Pääosissa: John Travolta, Connie Nielsen, Samuel L. Jackson. Kesto: 99 min.
Kenraali Nathan West (Samuel L. Jackson) johtaa amerikkalaissotilaiden valmennusjoukkoja Panaman viidakon myrskyissä. Westin tiimistä jää henkiin vain kaksi sotilasta, joista toinen on vakavasti loukkaantunut; myös West itse saa surmansa. Luutnantti Julia Osborne (Connie Nielsen) ei onnistu kuulusteluissa nyhtämään irti kestävää totuutta surulliseen lopputulokseen johtaneista tapahtumista, minkä vuoksi avuksi hälytetään kuulustelijoiden aateliin kuuluva Tom Hardy (John Travolta). Myös Hardy saa eteensä keskenään ristiriitaisia tarinoita, joiden pohjalta kokonaiskuva muuttuu yhä hämmentävämmäksi.
Mm. Die Hardin ohjanneen John McTiernanin Basicissa on yhtäläisyyksia Kenraalin tyttäreen ja Epäillyt-elokuvaan, mutta juonesta on tehty väkinäinen käänteiden mylläkkä, jossa oletetut totuudet kumoutuvat jokaisen uuden käänteen tieltä. Aluksi päätelmät pitävät jännitystä otteessaan, mutta mutkia on lopulta niin paljon, ettei viimeinen pamaus eli totuus jaksa enää kovin paljon kiinnostaa.
Apuun rientävät avainhenkilöt ovat jostain syystä elokuvissa aina viinan kanssa liikaa läträäviä kovanaamoja. Myös Travoltan esittävän pahan pojan maine rakennetaan kiroilulla ja ylenpalttisella whiskyn kittaamisella. Mainion Samuel L. Jacksonin rooli on tarinassa hyvin pieni ja pääosin hän on esillä takaumissa, joten ei kannata odottaa Jacksonin ja Travoltan yhteispeliä Pulp Fictionin hengessä. Pientä romanttista värinää on rakenneltu Hardyn ja Osbornen välille, mutta onneksi se jää sanailun tasolle. Romanssi ei nimittäin tähän kertomukseen istu; eivätkä Travoltan ja Nielsenin kemiat toimi alkuunkaan.
Pahinta elokuvassa on sen hirvittävä dialogi. Dialogi sotii kaikkia hyviä elokuvakäsikirjoittamisen sääntöjä vastaan. Henkilöt selittelevät kömpelösti toisilleen taustojaan, tuntojaan ja arvailujaan yksinkertaisesti siksi, että katsoja pitää saattaa ajan tasalle. Dialogin huumorilla sävyttäminen ei peitä sen huonoutta. Elokuvassa sataa kaatamalla koko ajan, ehkä sateella on yritetty luoda sellaista jännitystä ja kaaosta, jota ei käsikirjoituksella ole saatu aikaan.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Columbia Tristar Nordisk