Bangkokin räjähdyksen uhriluku nousee: Haavoittuneita yli 120 – tutkinta etenee

Bangkokin tuhoisan pommiräjähdyksen uhriluku nousee. Räjähdyksessä kerrotaan kuolleen 21 ihmistä ja haavoittuneen 123. 

Aiemmin kuolleita kerrottiin olevan 16 ja haavoittuneita yli 80.

Suositussa Erawanin hindupyhäkössä räjähti putkipommi iltahälinän aikaan eilen ydinkeskustassa.

Uhrien kansallisuuksista ei ollut heti selvyyttä. Suomen Bangkokin-suurlähetystön tietoon ei ole tullut, että uhrien joukossa olisi suomalaisia.

Maan viranomaisten mukaan iskussa kuoli viisi thaimaalaista. Lisäksi kuolleiden joukossa on yhteensä ainakin seitsemän turistia, joista kaksi on Kiinasta, kaksi Hongkongista, kaksi Malesiasta ja yksi Singaporesta. Muita uhreja tunnistetaan edelleen.

Haavoittuneiden joukossa on 42 thaimaalaista ja 28 kiinalaista. Lisäksi haavoittui ainakin yksi japanilainen, hongkongilainen, indonesialainen, malesialainen, filippiiniläinen, malediivilainen ja omanilainen.

Ei muistuta etelän iskuja

Mikään ryhmittymä ei ole ilmoittanut olevansa teon takana. 

Aiemmin mahdollisina syyllisinä pidettiin muun muassa maan eteläosan muslimiseparatisteja. Maan puolustusviranomaisten mukaan iskun luonne ei kuitenkaan sovi eteläisiin iskuihin esimerkiksi pommityyppinsä puolesta.

Maan puolustusministeri huomautti eilen, että pommit oli suunnattu turisteja vastaan, koska pommi räjähti suositulla turistialueella.

Yhdysvallat on kertonut työskentelevänsä yhdessä maan viranomaisten kanssa vahvistaakseen, onko uhrien joukossa amerikkalaisia. Yhdysvaltain mukaan on vielä liian aikaista sanoa, oliko kyseessä terrori-isku.

Päivitetty klo 5:57: Tiedot uhrien kansallisuuksista tarkentuivat.

Lue myös:

    Uusimmat