Bandidos käräjillä: Epäillään nestemäisen amfetamiinin salakuljettamisesta tuliaispulloissa

Törkeät huumerikokset kiistettiin 1:52

Bandidos-moottoripyöräjengiläisten poikkeuksellista huumejuttua aletaan tänään puida Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Esitutkinnan perusteella jengiläisiä epäillään laajasta nestemäisen amfetamiinin salakuljetuksesta.

Epäilynä on, että kansainvälisen moottoripyöräjengin jäsenet toivat aineita Suomeen viinapulloissa ja matkalaukkuun pakattuna rahtitavarana Pirkkalan lentokentän kautta. Pullot näyttivät aivan tavallisilta tuliaisilta.

Poliisin mukaan amfetamiiniöljy valmistettiin Hollannissa ja sitä välittivät Nokian Bandidos-kerholle saksalaiset kollegat eli Bandidos MC Steinfurt. Epäilynä on, että Nokian osasto levitti ainetta edelleen muille Bandidos-kerhoille Suomessa.

Amfetamiiniöljyä tuotiin Suomeen epäilyjen mukaan vuosina 2012–2014 kaikkiaan seitsemän kertaa. Öljyä oli maahantuoduissa erissä yhteensä noin 20 litraa, mikä tarkoittaa noin sataa kiloa valmista, katukauppaan kelpaavaa jauhemaista amfetamiinia.

Keskusrikospoliisin mukaan aineiden arvo katukaupassa on noin kolme miljoonaa euroa.
Huumejutun tutkinta alkoi viime vuonna Saksasta tulleiden tietojen perusteella.

Toukokuussa Suomen ja Saksan poliisit tekivät yhteisiskun jengiläisten kerhotiloihin. Kotietsinnöissä löytyi muun muassa huumeita.

Videolla rikostoimittajamme Päivi Hannulan raportti aiheesta.
Bandidos käräjillä: Epäillään nestemäisen amfetamiinin salakuljettamisesta 0:41

Lue myös:

    Uusimmat