Avoerosta toipuva Tapani Kansa: Kaikki on ihan hyvin

Hiljattain Nina af Enehjelmista eronnut Tapani Kansa tavoittelee Suomen euroviisuedustusta positiivisin mielin, ja mitä ilmeisimmin sinkkumiehenä.

Tapani Kansan ja Nina af Enehjelmin yli 25 vuotta jatkuneen avoliiton päättyminen sai suomalaislehdissä runsaasti palstatilaa elokuun lopussa. Tapani Kansa vaikutti kuitenkin erittäin hyvinvoivalta Suomen euroviisuehdokkaiden julkistamistilaisuudessa torstaina.

– Kaikki on ihan hyvin, elämä jatkuu. Yksityiselämä on yksityiselämä, eikä siellä mitään hämmentävää ole. Lehdet kirjoittavat mahdollisimman isosti, kun niillä on vähänkin aihetta. Tässä jatketaan omin puhtain purjein, Tapani Kansa kertoi tänään MTV:n Viihdeuutisille.

Onko nyt sitten niin, että Tapani Kansa pyrkii sinkkuna viisuedustajaksi?

– En puhu yksityiselämästäni. Enkä pyri mihinkään, olen ehdolla, Kansa kuittasi.

Lapset vastustivat isänsä viisuehdokkuutta

Kansa ei saanut aluksi tukea viisuehdokkuudelleen lapsiltaan, Madeleinelta, 16, ja Edvardilta, 19.

– Molemmat lapset olivat ihan että mitä hemmettiä, mitä sinä olet tekemässä. Piti selittää useammalla lauseella, että protestointi vähän väheni, Kansa kertoo.

Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla, että af Enehjelm muutti omilleen Ullanlinnaan Helsinkiin syyskuun alussa. Tapani Kansa jäi asumaan perheen Westendin kotiin. Hyvissä väleissä oleva ex-avopari pitää yhä tiiviisti yhteyttä toisiinsa.

Helmikuussa Kansa avautui Ilta-Sanomille mielenterveysongelmistaan ja sairastumisestaan kymmenisen vuotta sitten maanisdepressiivisyyteen. Kansa kiitteli lehdessä selviytymisestään vaimoaan ja tämän sinnikkyyttä ja huolenpitoa.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat