Avioliitolla yhä valtava vetovoima - Susiparit suvaitaan, mutta suhdemuotoa ihmetellään

Avioliittoinstituution romahtamista tai näivettymistä on pelätty tai odotettu vuosikymmeniä. Silti suuri enemmistö valitsee edelleen parisuhdemuodokseen avioliiton. Tällä hetkellä avopareina eläviä perheitä on viidennes.

- Avoparien määrä on kasvanut tasaisesti 70-luvulta lähtien, mutta kiinnostavaa on se, että suurin osa ihmisistä yhä edelleen valitsee mieluiten avioliiton, tutkija Jaana Maksimainen Helsingin yliopistosta sanoo.

Vanha instituutio vetoaa myös moderniin kaupunkilaiseen vuosikymmenestä toiseen.

- Se on osittain jotain selittämätöntä vetovoimaa. Vaikka nuoret aikuiset suhtautuvat muuten hyvin kriittisesti monenlaisiin perinteisiin ja instituutioihin, niin naimisiinmenolla on kova imu. Se ilmeisesti antaa jotain sellaista tukea ja turvaa - selittämätöntäkin, mitä ihmiset kaipaavat.

Salavuoteus eli naimattoman miehen ja naisen välinen sukupuoliyhteyden harjoittaminen oli sakolla rangaistava rikos Suomessa vuoteen 1926 asti.

Lähde: Wikipedia

Parisuhteita tutkinut Maksimainen kertoo, että vaikka nykyään parisuhteen sisältö, terapeuttinen puhe, on tullut tärkeimmäksi arvoksi suhteessa, avoparien haluttomuutta sinetöidä liitto hämmästellään.

- Saatetaan esimerkiksi ihmetellä, että "niillä on lapsiakin, mutta ei ne sitten ole naimisiin menneet".

Avoparit siis hyväksytään, mutta parisuhdemallille pitäisi löytyä joku selitys.

- Vaikka ollaan hyvin suvaitsevaisia ja esimerkiksi avioeroja ymmärretään, silti se ihmetyttää.

Monelle avioliittolupaus on myös tae taloudellisesta turvasta. Tänään voimaan tullut laki helpottaa nyt myös avopuolisoiden asemaa. Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi hyvityksen hakemisen selkeästi epäoikeudenmukaisessa avoerossa. Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos toinen puolisoista on keskittynyt kodinhoitoon ja toinen omaisuutensa kartuttamiseen työelämässä.

Lue myös:

    Uusimmat