Auto ajoi jalkakäytävällä Helsingin Kalliossa Pengerkadulla. Poliisi sai tapahtuneesta hälytyksen illalla kello 20.20.
Helsingin poliisin mukaan paikalla oli useamman hengen tappelu, ja jalkakäytävällä ajelu liittyy edeltäviin tapahtumiin. Henkilöt ovat poliisin mukaan noin 30-vuotiaita.
Poliisi kertoo, että yksi henkilö loukkasi polvensa.
Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä, joista yksi on auton kuljettaja. Poliisi tutkii tapausta törkeän pahoinpitelyn yrityksenä.
Tapahtumien kulku on poliisin mukaan epäselvä.
Silminnäkijä kertoo: "Ei niitä kukaan saanut rauhoitettua"
Silminnäkijöiden mukaan Pengerkadun lähistöllä oli käynnissä nyrkkitappelu, josta episodi sai alkunsa.
– Muutamalla ihmisellä oli pitkiä keppejä, joilla he hakkasivat toisiaan, Jenny Hämäläinen kuvailee tapahtunutta MTV Uutisille.
Hänen mukaansa tappelu alkoi kahden miehen välisenä, mutta siihen liittyi muita.
– Joku huuti, että lopettakaa, mutta ei niitä kukaan saanut rauhoitettua. Tappelijoita oli noin kymmenen, kaikki taisivat olla ulkomaalaisia.
Kesken tappelun yksi miehistä juoksi autoon, ja muut juoksivat perässä hakkamaan autoa.
– Sen jälkeen hän ajoi jalkakäytävälle ja lähti ajamaan poispäin.
Hämäläinen arvelee, ettei miehen tarkoituksena ollut ajaa kenenkään päälle, vaan lähteä vain pois tilanteesta.
STT:n haastatteleman silminnäkijän mukaan kuski vaikutti jo aiemmin siltä, että hän yrittäisi ajaa jonkun päälle.
– Autoilija ajoi Pengerkadulla edestakaisin, törmäillen parkissa oleviin autoihin. Näytti siltä kuin hän olisi yrittänyt ajaa jonkun päälle jo silloin.