Auto ajoi koulubussin perään Petäjävedellä – neljä koululaista loukkaantui lievästi

Neljä koululaista loukkaantui lievästi, kun lavapakettiauto törmäsi koulubussin perään Petäjävedellä Imatran Voimantiellä maanantaiaamuna hieman ennen kello kahdeksaa, kertoo STT. Pelastuslaitoksen mukaan koulubussin kyydissä oli 11 oppilasta.

Onnettomuus sattui lähellä Koulutien risteysaluetta.

Tiedotteessa kerrotaan, että auton kuljettaja loukkaantui lievästi. STT:n mukaan hänen vammansa vaativat sairaalahoitoa, mutta vammat eivät poliisin mukaan olleet hengenvaarallisia.

Imatran Voimantie on kokonaan poikki pelastustöiden ajan. Pelastuslaitos ohjaa liikennettä ja raivaa tiealueen auki. Tiedotteessa kerrottiin aamulla, että liikenne olisi auennut noin puoli kymmenen aikaan. 

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Juttua täsmennetty 19.2.24 klo 10.22. täsmennetty aikamuotoa imperfektiin kohdassa, jossa kerrottiin, että liikenteen ennakoitiin auenneen liikenteelle puoli kymmenen aikaan.

Juttua täydennetty STT:n tiedoilla 19.2.24 klo 12.05.

Lue myös:

    Uusimmat