Atlantin kaikkien aikojen toiseksi voimakkain hurrikaani Dorian etenee hieman heikentyneenä kohti Yhdysvaltojen rannikkoa – viranomaiset pelkäävät, etteivät paikalliset ota varoituksia tosissaan

Bahamalle iski voimakkain hirmumyrsky koskaan mittaushistorian aikana 3:22

Dorian-hirmumyrsky on saanut aikaan pahaa tuhoa Bahamasaarilla, ja on voimakkain saarivaltioon koskaan iskenyt hirmumyrsky. Atlantilla hurrikaani oli kaikkien aikojen toiseksi voimakkain, ja hieman huipustaan heikentyneenä se liikkuu nyt hitaasti kohti Yhdysvaltojen rannikkoa. 

Punaisen ristin tiedottajan mukaan Dorian on tehnyt Bahamasaarilla katastrofaalista tuhoa. Arviolta 13 000 kotia on tuhoutunut tai vaurioitunut. Kuolonuhreista tai henkilövahingoista ei ole vielä paljoa tietoa, mutta ainakin 8-vuotiaan pojan kerrotaan kuolleen myrskyssä. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole vahvistaneet kuolemaa.

Yhdysvalloissa ainakin miljoona ihmistä on määrätty lähtemään kodeistaan. Dorian-myrskyn tuulien arvioidaan saavuttavan Yhdysvaltain rannikon vuorokauden sisällä. Myrsky on heikentynyt 4-tason hurrikaaniksi, mutta on silti yhä voimakas. 

Myrskyn tuhoja voimistaa sen hitaus; kävelyvauhtia liikkuva Dorian ehtii tehdä tuhojaan yhdessä paikassa pitkään. 

Myrsky liikkuu hitaasti kohti Yhdysvaltain itärannikkoa, mutta sen täsmällinen suunta on epävarma. Evakuointimääräyksiä on annettu Floridaan, Georgiaan ja Etelä-Carolinaan.

Viranomaiset huolissaan ihmisten huolettomuudesta

MTV Uutisten Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo, että rannikolla ihmiset hamstraavat vettä, ruokaa ja polttoainetta. Floridassa on valmistauduttu myös sähkökatkoksiin. 

Karppisen mukaan viranomaisilla on myös hieman yllättä huolenaihe. Koska myrskyn on uutisoitu heikentyneen, ihmiset eivät välttämättä noudata turvamääräyksiä. 

– Myrskytuulet ja tulvat saattavat silti olla hengenvaarallisia, vaikkei hurrikaani mantereelle asti yltäisikään, Karppinen kertoo. 

Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskuksen ennusteiden mukaan myrsky etenee lähelle itärannikkoa tänä iltana. 

Lue myös:

    Uusimmat