Mainos

Asuntokaupoilla kannattaa olla nyt hereillä: Lainsäädäntö muuttuu – verohallinnon ylitarkastaja neuvoo, miten välttää kompastuskivet!

18:45
Video: Huomenta Suomessa keskusteltiin aiemmin syksyllä siitä, miten onnistua asuntosijoittamisessa.

Asunto- ja talokauppoja suunnittelevien on syytä olla hereillä loka–marraskuun vaihteessa, kun varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuvat.

Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuvat marraskuun alussa.

Veroa maksetaan yhä kaksi prosenttia asunto-osakeyhtiön ja kiinteistöyhtiön osakkeiden ostosta ja neljä prosenttia kiinteistön kauppahinnasta, mutta jatkossa veron voi ilmoittaa ja maksaa sähköisesti Omavero-verkkopalvelussa.

Muutos tuo pientä pähkäilyä niille ostajille, joiden kaupat osuvat kuun vaihteeseen. Ylitarkastaja Jukka Backlund Verohallinnosta selventää, mitä asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen ostajien on hyvä muistaa muutoksen alla ja marraskuun alusta eteenpäin.

Kiinteistökaupastakin tehtävä ilmoitus

Backlundin mukaan suurin muutos on se, että jatkossa myös kiinteistökaupoista on tehtävä varainsiirtoveroilmoitus. Aiemmin sitä ei tarvittu.

Kiinteistökaupassa veroilmoituksen tekeminen on aina kiinteistön ostajan vastuulla, vaikka kaupassa olisi käytetty kiinteistönvälittäjää.

Backlundin mukaan Maanmittauslaitokselle ei tarvitse kuitenkaan enää toimittaa esimerkiksi kuittia varainsiirtoveron maksusta kiinteistökaupan yhteydessä, sillä tiedot siirtyvät suoraan verottajalta.

Hoida vero joko ennen kuun vaihdetta tai vasta sen jälkeen

Backlund kehottaa sekä maksamaan että ilmoittamaan varainsiirtoveron joko ennen lokakuun loppua tai marraskuun 8. päivän jälkeen. Muuten tiedot menevät eri järjestelmiin.

– Jos yhtä kompastuskiveä haluaa välttää, ei kannata tehdä yhtä ennen kuun vaihdetta ja toista sen jälkeen, koska silloin asian käsittely voi kestää kauemmin, Backlund sanoo.

Veron ilmoittaminen ja maksu hoidetaan kaupantekohetkellä voimassa olleen ohjeistuksen mukaisesti.

Ennen marraskuuta tehdyistä kaupoista ilmoitus on tehtävä paperisesti ja maksu suoritettava tilisiirrolla. Marraskuun alusta alkaen ilmoitus ja maksu onnistuvat Omavero-verkkopalvelussa.

Yksi ilmoitus ei enää riitä

Marraskuun alun jälkeen jokaisen ostajan on aina annettava oma varainsiirtoveroilmoituksensa ja maksettava oma osuutensa varainsiirtoverosta.

Backlundin mukaan etenkin asunnon tai talon yhdessä ostaneet puolisot ovat joskus maksaneet varainsiirtoveron vain yhden henkilön nimissä. Hän muistuttaa, että jatkossa kummankin on tehtävä oma ilmoitus ja maksettava oma osuutensa verosta.

Kiinteistönvälittäjää käyttävien asunto-osakkeiden ostajien ei tarvitse huolehtia muutoksesta, sillä kiinteistönvälittäjä hoitaa niissä tapauksissa ilmoituksen Verohallintoon jatkossakin.

Viikon katko palvelussa

Verohallinnon sähköisessä Omavero-palvelussa on katko 1.–8. marraskuuta. Tuona aikana varainsiirtoveroa ei pääse ilmoittamaan eikä maksamaan.

Järjestelmäuudistuksen takia lokakuussa varainsiirtoveroilmoituksen voi tehdä vain paperilomakkeella, mutta muutoksen jälkeen kaikki hoituu sähköisesti. Backlund täsmentää, että ilmoitusten tekemistä ja leimaamista varten ei siis tarvitse enää käydä Verohallinnon asiakaspalvelupisteissä.

Todistuksen varainsiirtoverosta esimerkiksi isännöitsijää varten saa kiinteistönvälittäjältä tai sen voi tulostaa suoraan Omavero-palvelusta, kun sekä ilmoitus että maksu on tehty.

Yksityishenkilöt sekä avoimet ja kommandiittiyhtiöt voivat tosin tästä eteenpäinkin halutessaan tehdä paperisen ilmoituksen, mutta osakeyhtiöiden, kiinteistönvälittäjien ja arvopaperikauppiaiden on tehtävä ilmoitus sähköisesti.

Selvitä viitenumerosi ennen kaupantekoa

Aiemmin varainsiirtoveron maksaakseen oli näppäiltävä verkkopankissa joukko numerosarjoja maksun viestikenttään.

Jatkossa on käytettävä asiakaskohtaista varainsiirtoveron viitettä, ja maksaa voi Omavero-palvelussa tai verkkopankissa. Erillinen tilisiirtolomake jää historiaan.

Backlund neuvoo selvittämään viitenumeron ennen kaupantekotilaisuutta. Oman viitenumeronsa saa Omavero-verkkopalvelusta tai Verohallinnon asiakaspalvelusta.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja