Ässät hankki lisää tulivoimaa hyökkäykseensä

SM-liigassa pelaava Ässät on hankkinut tanskalaishyökkääjä Nicolai Meyerin riveihinsä.

Meyer solmi Ässien kanssa yksivuotisen sopimuksen. Meyer siirtyy Poriin SHL:ssä pelaavan Malmö Redhawksin riveistä.

Viime kaudella Meyer iski 40 pelaamassaan ottelussa 14 tehopistettä. Kaudella 2018-19 Meyer voitti Allsvenskanin pistepörssin 62 tehopisteellä Södertäljen riveissä ennen HIFK:ssa viime kaudella loistanutta Sebastian Dykiä, jonka kanssa Meyer muodosti tuolloin tehokkaan tutkaparin.

Meyer oli Ässien kiikarissa jo tammikuussa, mutta tuolloin neuvottelut kariutuivat. Nyt Meyer kuitenkin on valmis siirtymään Poriin.

– Hän halusi itse uuteen ympäristöön ja mahdollisuuden nousta isompaan rooliin. Tie Malmön ykkös- ja kakkosketjuun oli tukossa, joten päädyimme tähän ratkaisuun yhdessä pelaajan ja Malmön kanssa, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula toteaa tiedotteessa.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja