Asiantuntijat: Näin suomalaisten velkaantumista voisi vähentää

Nuorten aikuisten velkaantuminen ja maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet viime vuosien aikana huimasti: 18-29-vuotiaille nuorille rekisteröityjen velkomustuomioiden määrä on kasvanut viime vuodesta huikeat 34 prosenttia, ja alkuvuodesta 2012 nuorten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet vielä entisestään. Mitä asialle voisi tehdä?

Yksi tärkeimmistä syistä nuorten lisääntyneisiin talousvaikeuksiin on pienlainojen, kuten pikavippien helppo saanti yhdistettynä kasvaneisiin kulutustottumuksiin.

Lisääntyneet talousvaikeudet ovat niin yhteiskunnallinen, poliittinen kuin kansantaloudellinenkin ongelma, korostivat 11.5. Helsingissä järjestetyssä Tarkka Fyrkka -tapahtumassa puhuneet asiantuntijat Jukka Ruuska, Juha Pantzar, Heikki Koivula ja Richard Rosenius.

Apua positiivisesta luottorekisteristä?

Asiantuntijoiden mukaan yksi syy pienlainojen helppoon saantiin Suomessa on se, että Suomessa ei ole käytössä positiivista luottorekisteriä. Positiivinen luottorekisteri tarkoittaa luottorekisterin muotoa, johon kerätään asiakkaasta maksuhäiriöiden sijaan myös positiivista informaatiota. Tämä auttaisi luotonantajia muodostamaan lainaa haluavan kuluttajan tilanteesta ja mahdollisesta luottoriskistä paremman kuvan. Kun luottojen antaminen vähenisi, myös luotto-ongelmat vähenisivät.

– Positiivisen luottorekisterin käyttöön oton uskotaan voivan vähentää velkaongelmia jopa 40 prosentilla, Juha Pantzar Takuusäätiöstä korostaa.

Maittain rakenteellisesti eroavan positiivisen luottorekisterin pääsääntönä on, että sinne kerätään kuluttajan lainojen velkasaldot, sekä mahdollisesti myös muuta informaatiota, kuten tulotietoja sekä käyttötilitietoja. Suomi on Ranskan lisäksi yksi Euroopan viimeisiä maita, joissa positiivinen luottorekisteri ei toistaiseksi ole käytössä.

Asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, ettei pelkkä lakimuutos lopeta itse luottojen kysyntää. Vaikka positiivinen luottorekisteri Suomessa jonain päivänä otettaisiinkin käyttöön, loppukädessä vastuu omasta taloudesta ja veloista on silti kuluttajalla itsellään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat