Asiantuntijat ihmeissään: Poika syntyi lähes ilman aivoja – kehittyy melkein normaalisti!

Floridalainen pikkupoika Jaxon Buell taistelee todennäköisyyksiä vastaan: hän on syntynyt lähes ilman aivoja. Vanhemmat saavat positiivisten viestien lisäksi myös kritiikkiä, koska eivät ole abortoineet lastaan. 

Vasta 13 kuukautta vanha Jaxon Buell on jo nyt elänyt kauemmin kuin asiantuntijoiden mukaan oli mahdollista. Erikoisen aivosairauden vuoksi hänen aivoistaan puuttuu suuri osa. 

– Meille ei kerrottu tarkkaa diagnoosia kun olimme sairaalassa, mutta kotiuduttuamme näimme kotiutuspapereista että lapsemme kärsii anenkefaliasta, isä Brandon Buell kertoo Boston.com-sivuston haastattelussa.

Juhli ensimmäisiä syntymäpäiviään

Anenkefalia eli aivottomuus on epämuodostuma, jossa lapsi syntyy ilman suurinta osaa aivoista. Yleensä anenkefaliasta kärsivät syntyvät kuolleena, mutta pieni Jaxon juhli kuukausi sitten jo ensimmäisiä syntymäpäiviään. 

Vanhemmat varautuivat pahimpaan, mutta pieni Jaxon on todistanut kaikki epäilykset vääriksi. Vaikka hän on muun muassa letkuruokinnassa ja sairastaa epilepsiaa, hän osaa istua itse, ottaa kontaktia vanhempiinsa ja elää lähes normaalin taaperon elämää. 

Sairaan lapsen vanhemmat saavat paitsi rohkaisua ja positiivisia viestejä osakseen, myös kritiikkiä. Osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei pienen Jaxonin olisi pitänyt koskaan syntyä. 

– On hämmentävää kuulla tai nähdä muiden ihmisten mielipiteitä omasta lapsesta. Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan tavanneet häntä yhtäkkiä tietävät mitä hän ajattelee, miten hän toimii ja miltä hänestä tuntuu ja miten paljon hän kärsii, koska me itsekkäät vanhemmat emme päätyneet aborttiin. 

Lue myös:

    Uusimmat