Asiantuntija: Muiden työuran pidentämiseen innokkaimpia itse 60-vuotiaina eläkkeelle jäävät

Eläkevalmentaja Ilari Rantala painotti Studio55.fi-lähetyksessä, että viihtyisän työympäristön kehittämisellä olisi yhteiskunnalle merkittävää hyötyä.

Ilari Rantala kritisoi kovalla kädellä tämänhetkistä työurakeskustelua ja painotti ihmisten hyvinvointiin perustuvia päätöksiä.

– Näyttää siltä, että työuran pidentämisestä innokkaimmin puhuvat ne, jotka itse jäävät eläkkeelle 60-vuotiaina. Lisäksi sen perusteena on pakko, eli annetaan ihmisille niin sanottuja ketutusvuosia. En usko, että se pitkällä tähtäimellä hyödyttää ketään.

Rantala pohti lähetyksessä keinoja, joilla saataisiin käyttöön ihmisissä piilevä potentiaali. Esimerkkejä löytyi jo toteutetuista koulutuksista, joissa Rantala on itse ollut mukana.

– Keskustelimme eräässä koulutuksessa siitä, millä tavoin työntekijät kehittäisivät omaa työyhteisöään. Koulutukseen ei osallistunut yhtäkään esimiestä, mutta nämä kehitetyt projektit olivat suunnitelmia, jotka kuuluisivat esimiesten esitettäviksi.

– Minulle valkeni se, että meillähän on todella iso määrä potentiaalia. Ihmisillä on näkemyksiä ja visioita siitä, miten työpaikkaa voisi kehittää.

Työntekijät haluavat keskustella

Rantalan mukaan työmotivaation lisääntyessä ja kannustavassa ilmapiirissä eläkkeelle jäämiselle löytyisi vapaavalintaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi osa-aikaeläke tai vapaaehtoinen työuran pidentäminen.

Rantala on toteuttanut eläkevalmennuksen pilottiprojektia, jossa kohderyhmänä ovat piakkoin eläkkeelle jäävät ihmiset. Projektin pääperiaatteena ovat luottamukselliset keskustelut. Rantala totesi lähetyksessä, että palaute on ollut positiivista.

– Yksi keskustelija totesikin, että tämä on ainoa paikka jossa voi puhua.

Klikkaa kuva ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Ilari Rantala kertoi eläkeasioista.

Lue myös:

    Uusimmat