Asiantuntija lähetyksessä: Voiko vaivaisenluun parantaa?
Ortopedi Markus Torkki kertoi Studio55.fi-lähetyksessä erilaisista vaivaisenluun hoitokeinoista. Vaivaisenluuta voi olla hankala hoitaa, sillä edes leikkaus ei välttämättä paranna vaivaa.
Vaivaisenluu on jalkaterän ongelma, jossa isovarvas kääntyy muihin varpaisiin päin.
– Vaivaisenluu itsessään ei periydy, mutta jalan muoto periytyy. Ongelman aiheuttajia voivat siis olla perimä tai epäterveelliset jalkineet, ortopedi Markus Torkki selitti Studio55.fi-ohjelmassa.
Torkki kertoi, että vaivaisenluu on erityisesti naisten ongelma. Vaikka korkokenkien sanotaan olevan yksi vaivaisenluun aiheuttaja, Torkki muistutti että ongelmaa esiintyy myös niillä ihmisillä, jotka eivät ole ikinä käyttäneet korkokenkiä.
Osa vaivaisenluista voi tervehtyä itsestään, osalle voidaan tehdä leikkauksia. Leikkauskaan ei kuitenkaan ole takuuvarma apukeino. Torkki on tutkinut vaivaisenluulle tehtyjä toimenpiteitä.
– Tutkimuksella osoitettiin, että leikkaus on oikea hoito, kun se osataan tehdä oikeille potilaille. Mutta osalla leikatuista vaivaisenluu voi uusiutua myöhemmin.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Markus Torkki kertoi vaivaisenluusta.
Uusimmat
-
18:21
MTV Uutiset 4-vuotiaan lapsen suruhartaudessa Joensuussa: "Ihmisillä tarve muistaa pienokaista"
-
18:21
Viivi Lehikoinen tarrasi kakkossijaan Sveitsissä – tuore Suomen ennätys oli lähellä parantua
-
18:20
Seiska: Janni Hussi ja Joel Harkimo menivät naimisiin
-
18:15
Vappu Pimiä tapasi ensimmäistä kertaa Esko Koveron – somessa vitsaillaan: "Ethän nyt vaan Salkkareiden kuvauksissa ole..."
-
17:47
Entiseltä yhdysvaltalaiskenraalilta selvä lista Ukrainalle: Näitä seitsemää asiaa vastahyökkäyksessä onnistuminen vaatii
-
17:40
Suomen moukaritähti sinkosi uransa parhaan heittosarjan! Oma ennätys parani merkittävästi
-
17:30
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:27
Nainen maksoi 280 euroa kakusta – lopputulos jätti täysin sanattomaksi
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Karhujen K18-hetki yllätti Keijon Kuusamossa: "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
Lataa lisää