Asiantuntija Esa Teräväinen lähetyksessä: Moskovassa parempi ruokatarjonta kuin Helsingissä
Venäjänkaupan asiantuntija, entinen pankinjohtaja Esa Teräväinen vei Studio55.fi-lähetyksen katsojat tänään Moskovaan.
Valokuvausta intohimoisesti harrastava Esa Teräväinen on ikuistanut venäläistä elämänmenoa kamerallaan. Tänään tv-ohjelman katsojat pääsivät tutustumaan venäläiseen kulttuuriin ja kokemuksiin vaikuttavien valokuvien kautta.
Esa Teräväinen esitteli Studio55.fi-lähetyksessä muun muassa kuvia viimevuotisen savusumun keskellä juhlineesta hääparista.
– Oli kiva nähdä, että savusumu ei vaikuttanut juhlimisiin. Yhtä lailla oli ihmisiä kaduilla kuin muulloinkin, vaikka oli 40 astetta lämmintä ja valtava savusumu, totesi Esa Teräväinen ohjelmassa.
Teräväisen valokuvissa esiteltiin myös vanhoja autoja, venäläistä katukulttuuria, kylmän sodan museota sekä sianpäitä myyvää elintarviketoria.
Ruokatalous on kehittynyt Moskovassa
Neuvostoliittoon 1990-luvun alussa muuttanut Teräväinen totesi lähetyksessä, että ruokatalous on muuttunut Neuvostoliiton ajoista huomattavasti.
– Kun perheemme muutti Neuvostoliittoon, lapsemme olivat pieniä. Oli tärkeää saada tiettyjä tuotteita, ja niitä piti käydä Stockmannilta hakemassa. Toreilta sai toki täydennystä, muita perustavarat oli haettava Stockmannilta. Muita ulkomaalaisia kauppoja ei silloin ollut.
– Tänä päivänä siellä on suurempi ja laajempi tarjonta kuin Helsingissä.
Teräväisen tytär oli vasta vauva, kun perhe muutti Moskovaan. Kun lapsi perheen Suomeen palattua meni päiväkotiin, häneltä kysyttiin hänen lempiruokaansa.
– Tyttäreni, joka osasi venäjää ja suomea yhtä hyvin, vastasi pelmeni. Eihän kukaan tiennyt, mitä hän tarkoitti.
Pelmeni, joka muistuttaa hyvin paljon raviolia, on myös yksi isän lempiruoista.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muita kuvia ja kertomuksia Esa Teräväinen jakoi katsojien kanssa.
Uusimmat
-
10:15
Niinistö julkaisi ensimmäisen Nato-ajan päiväkäskynsä – lue ylipäällikön viesti sanasta sanaan
-
10:07
Kiina varoittaa: Aasiaan ei tule perustaa "Naton kaltaisia" liittoumia – eilen selkkaus yhdysvaltalaislaivan kanssa
-
10:00
Useat musiikin kansainväliset megatähdet jättävät Suomen väliin – asiantuntijoilta kylmät faktat tiskiin: "Kaikista kokoluokista puuttuu"
-
09:42
Floridan päävalmentaja näytti toimittajille, mitä pitäisi tehdä: "V***u" – sali röhähti nauruun
-
09:42
Uutuusgrillimakkarat makutestissä – Halpa vs. kallis -raati: "Varokaa yllättäviä turskahduksia"
-
09:35
Karviassa ulosajo – kuljettaja kuoli
-
09:32
MTV seuraa: Kalle Rovanperän puheenvuoro tiivistää ralliaamun: "Tuntuu pahalta fanien puolesta"
-
09:21
Kim Cattrall on ylpeä Samanthan paluusta – Sinkkuelämää-sarjan fanit riemastuivat tähden postauksesta.
-
09:21
ISW: Prigozhinin uhkaus Wagnerin käytöstä Venäjän maaperällä ilman Kremlin lupaa on "hämmästyttävä" – MTV seuraa sotaa
-
09:17
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
09:13
Yliopistojen todistusvalinnan pisteytykset uudistuvat – yhden aineen merkitys kasvaa
-
09:01
Mount Everestillä kuollut eniten ihmisiä vuosiin – kiipeilylupia myönnettiin ennätysmäärä
-
09:00
Puoli vuotta kiertoradalla viettäneet taikonautit palasivat Maahan
-
08:58
Anton Lundell säväytti NHL:n avausfinaalissa – murahti isosta osa-alueesta: "Eiköhän kaikki sen tiedä"
-
08:56
Jari-Matti Latvala vertasi itseään Kalle Rovanperään – huima arvio: "Ihan rehellisesti voin niin sanoa"
-
08:20
Yhä useampi nuori muistaa käyttää kondomia, mutta seksitautitilastoissa se ei näy – erityisesti yksi tauti huolettaa lääkäriä
-
07:42
Zlatan jättää jäähyväiset Milanille – tässäkö seuraava osoite?
-
07:41
Jari-Matti Latvalalta tyly palaute Sebastien Ogierille: "Ei voi ihan kaikesta myöskään autoa syyttää"
-
07:40
Kuvaa kulissien takaa: Näin Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen valmistautuvat MM-erikoiskokeille
-
07:26
Helsingissä kaksi isoa tulipaloa lauantaina
-
Lataa lisää