Asiakas antoi vaihdossa Volvon, johon piti tehdä heti iso remontti – saako autoliike maksattaa viulut kuluttajalla?
Kuluttajariitalautakunnassa katsottiin yksimielisesti, että vaihtoautossa oli virhe.
Viime keväänä tehtyä autokauppaa puitiin alkuvuodesta kuluttajariitalautakunnassa. Tavallisesti kuluttajariidoissa on taustalla kuluttajan pettymys tuotteeseen, mutta tällä kertaa roolit olivat toisin päin, ja autoliike oli korvauksia hakeva osapuoli.
Kuluttaja oli antanut vuonna 2012 käyttöönotetun ja 164 000 kilometriä ajetun Volvo V70 -farmarin vaihdossa uudempaan. Pirkanmaalainen autoliike hyvitti kaupantekopäivänä katsastetusta autosta 12 890 euroa.
Kun autolle teetettiin perusteellisempi huolto, kävi ilmi, että vaihteiston ohjausjärjestelmä oli uusittava. Korjauksen hinnaksi arvioitiin noin 3 400 euroa.
Liikkeen mukaan kuluttaja oli salannut auton vian.
Kuluttajallakin on vastuu
Kuluttajariitalautakunta piti selvitettynä, että auton vaihteistossa ilmeni kallis korjaustarve pian kaupanteon jälkeen. Sen mukaan vika on ollut autossa jo ennen kauppaa, vaikkei se käynytkään ilmi kaupantekohetkellä.
Lautakunnan mukaan kyse oli autossa olevasta virheestä. Hyvityksen määrän arviointi perustuu ilmenneen virheen laadun ja merkityksen lisäksi kauppahintaan sekä ostajan aiheellisiin odotuksiin.
– Nämä seikat huomioon otettuna lautakunta katsoo, että kuluttajan vastuu liikkeelle vaihtoauton virheestä on enintään 1 700 euroa, se suositti yksimielisesti.
Lähde: Kuluttajariitalautakunta
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää