Asemies otettiin kiinni ruokakaupassa Hartolassa – yritti laukaista aseen ihmistä kohti

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni aseistetun miehen, joka käyttäytyi uhkaavasti ruokakaupassa Hartolassa Päijät-Hämeessä.

Silminnäkijä kertoo MTV:lle, että Hartolan S-market oli ainakin hetken aikaa iltapäivällä suljettu, koska asemies oli uhannut kassatyöntekijöitä.

– Ihmiset eivät kuitenkaan olleet paniikissa, kurkkivat vain ikkunoista sisään.

Silminnäkijän mukaan asemies on yleisesti tunnettu Hartolassa. Hän arvelee, että mies vain halusi saada kaupan tuotteita ilmaiseksi.

Vakava vaaratilanne

Poliisin tiedotteen mukaan 26-vuotias mies kuitenkin aiheutti vakavan vaaratilanteen.

Hän oli uhannut aseellaan useita henkilöitä ja yrittänyt laukaista aseen lähietäisyydeltä ihmistä kohti.

Kukaan ei ole poliisin tämän hetkisen tiedon mukaan saanut tilanteessa vakavia fyysisiä vammoja. 

Poliisi epäilee miestä tapon yrityksestä ja samojen tapahtumien yhteydessä muista vakavista rikoksista.

Tämän hetken tietojen mukaan tekoon ei liity muita epäiltyjä kuin poliisin kiinniottama mies.

Vielä ei tiedetä, minkä tyyppinen ase miehellä on ollut.

Lue myös:

    Uusimmat