Arman Alizad: Rotta ei meinannut mennä kurkusta alas

Vaatturimestari ja Kill Arman -sarjan tähti Arman Alizad kävi Vapaalla ja Viihteellä -ohjelman vieraana.

Arman Alizad kertoi Miesystävä-haastattelussa olevansa luonteeltaan ihminen, joka tarvitsee koko ajan virikkeitä ja kaipaa vaihtelua. Hän pitää intohimoisesti sekä vaatturin työstä omalla pajallaan että Kill Arman -ohjelman tekemisestä.

Äkkiseltään voisi ajatella, että vaatturin työ ja kamppailulajikoulutuksen saaminen maailmanmestareilta ovat kaukana toisistaan, mutta Alizad löytää asioille yhteneväisyyden.

– Jos miettii kamppailulajikoulutuksen saamista ja esimerkiksi räätälin koulutuksen saamista, ne ovat samanlaisia. Puhutaan oppi-isältä oppipojalle siirtyvästä opetuksesta, joka kestää vuosia ja se täytyy vain rutiinilla hioa. Täytyy olla kärsivällinen ja täytyy antaa kaikkensa, jotta voi päästä ylipäätänsä täydellisyydentavoittelun tielle, mies kertoo.

Hurjia tilanteita ja äärimmäistä kamppailua

Alizad kertoo, että mielenkiintoisin Kill Arman -sarjan kuvauspaikka on ollut kahden tuotantokauden ajalta Filippiinit, koska siellä oli kaikkea muuta kuin kamppailulajien harrastajia. Kouluttajina toimivat Filippiinien merijalkaväen erikoisjoukkojen pääkouluttajat.Paikassa ei juurikaan hymyilty ja kuri oli sotilaallista. Kamppailulajien treenaus oli siellä vedetty ihan äärimmilleen.

Kun Alizadilta kysyttiin, onko häntä pelottanut Kill Arman -ohjelman kuvausmatkoilla, mies vastaa kieltävästi. Jännitystiloja sekä kiputilanteita on paljon, mutta sekuntiakaan hän ei vaihtaisi pois.

Hurjin kokemus tapahtui myös Filippiineillä, kun Alizad kastettiin soturiveljeskuntaan perinteisellä tavalla. Kasteseremoniaan liittyi keskellä viidakkoa kaksi shamaania, suurmestari, soturit ympärillä ja vuohi, joka koki uhrimenon. Seremonia suoritetaan vain kaksi kertaa vuodessa ja vain tämän veljeskunnan korkea-arvoisimmille uusille jäsenille.

Omituisimpana ruokana kuvausreissuillaan Alizad mainitsee taiwanilaisten perinteisen soturiruoan rotan.

– Se oli iljettävin, oksettavin, tunkkaisin, koneöljymäisin eli pahin maku mitä olen ikinä suuhuni saanut. Se ei meinannut mennä kurkusta alas, mies muistelee.

Alizad sanoo, että Kill Arman -ohjelman tarkoitus ei ole tuomita ketään tai kenenkään tapaa elää. Ohjelmassa vain koetaan ja kerrotaan minkälaista elämä on toisella puolella maapalloa.

lauantaisin klo 14-15 Radio Novalla


MTV3 Helmi

Kuvat: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat