Arja Saijonma kertoo uudessa kirjassaan miten kreikkalainen vapaustaistelija vei häneltä polvet alta.
Kun Arja Saijonmaa lähti vuonna 1972 kreikkalaisen poliittisen pakolaisen Mikis Theodorakisin matkaan, hänen välinsä perheeseen eivät ainakaan parantuneet.
– Välit sukuuni olivat olleet jo aiemmin poikki poliittisen teatteriharrastukseni vuoksi. Minä olin suunnilleen koko Mikkelin musta lammas. Isäni ja äitini olivat varmaan toisaalta helpottuneita, kun katosin maisemista.
Saijonmaa muistaa hyvin ensikohtaamisen Theodorakisin kanssa. Ylioppilasteatterin johtaja Saijonmaa esiintyi päivän varoitusajalla Theodorakisille, joka oli maanpaossa ja kiersi maailmaa esittämässä vastarintalaulujaan.
– Muistan, kun yleisöstä nousi tuo parimetrinen mies ja harppoi lavalle. Hän käski pianistini pois ja säesti minua itse loput kappaleesta.
Kappale oli Theodorakisin oma Salaisella rannalla. Esityksen loputtua Theodorakis ilmoitti, että Arja lähtee hänen mukaansa maailmanympäryskiertueelle. Reilun vuoden päästä niin tapahtui.
– Se oli sinä aikana rohkea teko. Jätin kaiken turvallisen taakseni. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, internetiä tai edes EU:ta. En osannut vieraita kieliä. Minun ja Mikiksen yhteinen kieli oli musiikki.
Pariisissa Saijonmaa tapasi Kreikasta tulleita poliittisia pakolaisia, joita oli kidutettu ja pidetty vankeina. Nuoren naisen aatemaailma sai siinä paikassa aivan uuden palon.
– Siinä yhdistyivät käytäntö ja teoria. Olimme konkreettisesti parantamassa maailmaa.
Idealismia levitettiin musiikin voimin suurissa saleissa.
– Ne olivat kuin nykypäivän rock-konsertit. Esiinnyimme suurilla urheiluareenoilla Belgiassa, Hollannissa, Saksassa ja Sveitsissä sekä Australiassa ja Etelä-Amerikassa, hän kertoo.
Rakkaus oli tulista mutta platonista
Saijonmaa kertoo ymmärtäneensä omia tunteitaan vasta nyt, kun kirjoitti kirjaansa Nuori alaston nainen. Mikis ja minä.(Otava, 2011). Se on henkilökuva paitsi Theodorakisista myös kertomus Saijonmaan omasta itsensä etsimisestä. Siihen Theodorakisilla oli suuri vaikutus. Mies muutti nuoren Saijonmaan koko elämän perusteita.
– Luin vanhoja muistiinpanoja, ja niistä ymmärrän nyt kuinka syvät tunteeni olivat. Rakastuin Mikikseen aivan hirveästi. Hän oli konkreettisesti sankarini, mutta meillä ei ollut rakkaussuhdetta. Tunteet piti peittää.
Tunteet eivät koskaan roihahtaneet, vaikka maestro lopulta yrittikin vietellä oppilaansa.
– Olimmehan kuitenkin edistämässä humanismia ihmisoikeuksien puolesta ja diktatuuria vastaan, joten se ei olisi ollut asiaan kuuluvaa.
Saijonmaa vastaa "voi olla" kysymykseen, onko hän sittemmin etsinyt samanlaista miestä rinnalleen kuin Theodorakis.
– Opin kanavoimaan roihuavat tunteeni luovaan työhön, Saijonmaa kertoo.
Musiikin ykkössija onkin pysynyt Saijonmaan elämässä. Perinteisen mallin mukaista perhettä hän ei ole koskaan perustanut.
– Omia lapsia minulle ei vain ole tullut. Se riippuu monesta eri asiasta, hän tuumaa.
Esimerkkinä nuorille
Kirja kertoo vuodesta 1972, jonka Saijonmaa kiersi Theodorakisin kiertueen mukana. Samalla se on poliittinen ajankuva.
– Kirja on myös seikkailu, huumoria unohtamatta, ja se kertoo Pariisista, Saijonmaa sanoo.
Hän toivoo, että nykypäivän nuoret, jotka lukevat tämän kirjan, saisivat siitä potkua kulkea kohti omia haaveitaan vaikeuksista huolimatta.
Mikis Theodorakis on 86-vuotias, ja hän asuu Kreikassa.
– Olen etsinyt kääntäjää, jotta saisin kirjan käännettyä vielä kreikaksi ja Mikis ehtisi vielä lukea sen, Saijonmaa sanoo.
Hän sanoo, että Theodorakisin musiikki on aina pysynyt yhtenä valtaväylänä hänen urallaan.
– Koska sitä toivotaan aina kaikkialla, missä esiinnyn.
Studio55.fi/Piritta Palokangas