Argentiinan aborttiäänestys voi olla mullistava: Haastaa paavin asemaa latinalaisessa Amerikassa ja innostaa naisliikkeitä muissakin maissa

10:40
Argentiina hyväksyi abortin historiallisessa äänestyksessä – maailmanpolitiikan professori kertoo, miksi päätös on niin merkittävä

Argentiinan senaatti äänesti viime yönä Suomen aikaa abortin laillistamisen puolesta. Aborttioikeudesta on käyty maassa kiihkeätä kamppailua viime vuosina. Edellinen yritys abortin laillistamiseksi kaatui toissa vuonna. Vaalitulos voi antaa puhtia naisten oikeuksien ajajille muissakin alueen konservatiivissa maissa, arvioi suomalaisasiantuntija. 

– Tätä aborttikysymystä on seurattu paljon. Tällaiset asiat innostavat liikkeitä ja kansalaistoimijoita eri puolilla. Tätäkin tulkitaan niin, että siellä Argentiinassa naisten oikeuksien puolesta taistelevat liikkeet itsepintaisesti järjestivät keskustelutilaisuuksia, mielenosoituksia, koulutusta ja pyrkivät vaikuttamaan eri tavoin kansalaisyhteiskunnassa, arvioi maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta. 

Vaikka kaksi vuotta sitten aborttioikeutta ajavat kärsivät niukan tappion, tapahtumille voi rakentaa inspiroivan tarinan sinnikkyyden tuloksista, hän pohtii. 

Teivainen seurasi suorana senaatin aborttikeskustelua, ja oli yhteyksissä tuntemiinsa uruguaylaisiin. 

Liberaali Uruguay, vanhoillinen Chile

Uruguay on alueellisesti liberaali maa, missä on laaja aborttioikeus. Argentiinan länsinaapurissa Chilessä aborttioikeus taas on tiukasti kielletty. 

– Uruguaylaiset katsovat, että ehkä nuo takapajuiset argentiinalaiset nyt lopulta saavat oikeuksia omassa maassaan, kun taas Chilessä aborttilaki varmaankin nähdään varmastikin naisliikettä innoittavana, ja konservatiivitahoilla pelottavana esimerkkinä siitä, että muutosaalto saattaa edetä myös Chileen, Teivainen arvioi näkemyksiä näissä maissa. 

Hän suhtautuu varoen siihen, että lakimuutos mullistaisi nopeasti aborttilainsäädäntöä eri puolilla Latinalaista Amerikkaa. 

Miten käy paavin suosion?

Perinteisesti vahva katolinen kirkko vastustaa aborttia jyrkästi, mukaan lukien argentiinalainen paavi Franciscus. Mantereella voimakkaasti kasvaneet helluntailaiset ja uushelluntailaiset liikkeet ovat nekin usein vielä Vatikaaniakin tiukempia abortin vastustajia, Teivainen muistuttaa.

Paavi tunnetaan köyhien sosiaalisten ja muiden oikeuksien tukijana, mutta aborttikysymyksessä hän näyttäytyy konservatiivina perinteisen järjestyksen tulkijana, Teivainen sanoo.

Argentiina johtaa peronistinen presidentti Alberto Férnandez. 

Populistinen peronismi on ollut keskeinen poliittinen vaikuttaja Argentiinassa vuosikymmeniä. Nimensä mukaisesti se on perua presidentti Juan Perónin ja hänen Eva-puolisonsa harjoittamasta politiikasta toisen maailmansodan jälkeen. 

Evita oli kivas abortin vastustaja

Eva, maailmankuulusta musikaalistakin tunnettu Evita, vastusti kiivaasti aborttia. Hän piti sitä kolonialistinen yrityksenä estää syntymästä lisää argentiinalaisia kamppailemaan Juan Perónin ja kansakunnan puolesta, Teivainen sanoo. 

Peronistinen liike on ollut aborttikysymyksessä jakautunut.

– Viime vuosina peronismi on liittoutunut monella tavoin naisliikkeiden ja perinteisen vasemmiston kanssa, ja viime kädessä ehkä suurin selittävä tekijä muutokselle oli peronistisen liikkeen liikahtaminen selkeämmin kohti naisten oikeuksia, Teivainen analysoi. 

Laajemmin latinalaisen Amerikan suurin akuutti haaste on koronapandemia. Jos siitä rokotuksin päästään parempaan tilanteeseen, saattaa olla, että ennen virusta mantereella nähtyjä protesteja sosiaalisten oikeuksien puolesta nähdään jälleen, Teivainen katsoo ensi vuoteen.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja