Hypoaktiivinen seksuaalinen halukkuus tai tunnetummin alhainen seksuaalinen halukkuus on nykyisin hyvin yleinen ongelma. Vaikka haluttomuutta esiintyy sekä miehillä että naisilla, on haluttomuus yleisempää naisilla.
Elina Haavio-Mannilan ja Osmo Kontulan tekemän tutkimuksen mukaan seksuaalinen haluttomuus on lisääntynyt 1990-luvulta lähtien sekä avio- että avoliitoissa, mutta myös erillissuhteissa. Laajamittaisen yhdysvaltalaisen tutkimuksen perusteella noin 43 prosenttia naisista kärsii seksuaalisesta haluttomuudesta kun vastaava luku miehillä on 31 prosenttia.
Alhainen seksuaalinen halukkuus tarkoittaa sitä, että henkilö ei ole kiinnostunut seksistä, vaikka hän pystyy kiihottumaan ja saamaan ehkä orgasmejakin seksiä harrastaessaan. Alhainen seksuaalinen halukkuus voidaan jakaa kahteen eri luokkaan: lievään ja suureen.
Lievässä tapauksessa henkilö kokee kausia, jolloin hän ei ajattele tai halua laisinkaan seksiä. Osa tällaisista henkilöistä ei halua seksiä, mutta he kuitenkin nauttivat seksuaalisesta toiminnasta siihen ryhtyessään. Joissakin tapauksissa osa henkilöistä haluaa toisinaan seksiä ja myös kiihottuu tilanteessa, jossa mahdollinen seksuaalinen kanssakäyminen on tarjolla. Voimakkaasta seksuaalisesta haluttomuudesta puhutaan silloin, kun henkilö ei koe tarvetta tyydyttää itseään, ei näe seksifantasioita eikä ole kiinnostunut mistään seksiin liittyvästä.
Geenit ja hormonit luovat seksuaalisen halukkuuden perustan
Seksuaalinen halukkuus on pääosin riippuvainen geeneistä ja hormoneista. Joillakin henkilöillä geeniperimä on sellainen, että he eivät
yksinkertaisesti ole järin kiinnostuneita seksistä. Toisilla henkilöillä seksuaalinen kiinnostus voi taas olla jopa niin suuri, että seksiin tulee voimakas riippuvuussuhde. Seksuaalihalukkuuteen vaikuttaa tiettävästi ainakin geeni DRD4. Israelilaistutkijoiden mukaan noin 30 prosenttia ihmisistä kantaa geenin intohimoa lisäävää versiota ja noin 60 prosenttia intohimoa laimentavaa versiota.
