Mainos

Applella ongelmia – iPhone X:n tuotanto edelleen aloittamatta

Apple julkisti hiljattain uudet iPhone-mallinsa, ja varsinkin lippulaiva iPhone X sai osakseen massiivisen huomion. Puhelin tulee markkinoille vasta marraskuussa, huomattavasti iPhone 8:n ja 8 Plussan jälkeen. PhoneArena kertoo kuitenkin raportista, jonka mukaan mallin tuotantoa ei ole vielä edes aloitettu.

Analyytikko Christopher Cason mukaan iPhone X:n tuotanto olisi viivästynyt, ja alkaisi vasta kuluvan vuoden viimeisellä neljänneksellä, eli lokakuussa. Raportissa kerrotaan, että tuotanto olisi tällä hetkellä jäljessä aiotusta noin kuukauden, ja tuotannon aloittaminen olisi kesän suunnitelmiin verrattuna myöhässä jopa kaksi kuukautta. Mikäli raportti pitää paikkansa, on mahdollista, että iPhone X:n markkinoille tulemista joudutaan odottamaan luultua kauemmin.

Tyylikkään, ja kalliin, iPhone X:n myöhäisempi julkaisu on vaikuttanut iPhone 8:n ja 8 Plussan ennakkotilausten määrään, kun ihmiset odottavat parhaan mallin ennakkotilauksia alkavaksi 27. lokakuuta. Älypuhelin julkaistaan näillä näkymin marraskuun kolmantena, ja Suomessa siitä saa pulittaa vähintään 1179 euroa.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.