Antti Ruuskanen panosti voimakkaasti Tokioon – uran jatko auki: ”Oudolta tuntuu”

Topi Raitanen haastattelussa – näin olympialaisten siirto vaikuttaa suomalaisurheilijoihin 4:50
Videolla juttua Tokion olympialaisten siirtymisestä.

Tokion olympialaisten piti olla kruunu Antti Ruuskasen uralle. Tiistaina sinetin saanut kisojen lykkäyspäätös siirtää ajatukset samaan kysymykseen kuin lähes jokaisella muullakin, mitä seuraavaksi?

Tuskin koskaan on nähty tilannetta, jossa yrittäjät - urheilijat mukaan luettuna - hyväksyvät oman toimintansa alasajon. Ulkopuolelta tullut pandemia on asettanut myös Ruuskasen tärkeysjärjestyksen hetkessä uusiksi.

– Tietyllä tavalla hieno homma, että päätös tuli lopulta näin pian eikä sitä pitkitetty enempää. Ne ovat varmasti kovia päätöksiä, mutta kyllä tässä seistään päättäjien ja terveyden takana. Missään nimessä kisoja ei kannata lähteä väkisin järjestämään, Ruuskanen sanoi MTV Urheilulle tiistaina.

Jos uransa illassa olevan urheilijan päätavoite viedään silmien edestä, lohdutonkaan reaktio ei olisi yllätys. Ruuskanen tiedostaa kuitenkin käynnissä olevan tilanteen kylmimmän tosiasian: epätietoisuus on hyväksyttävä. 

– Omalla kohdallani Rion olympialaisten jälkeen tehtiin tavoitteet, että Tokioon tähdätään. Siihen saatiin yhteistyökumppanit mukaan ja olkapäät ja polvet kuntoon. Tähtäsimme tähän kesään. Kyllähän tämä tilanne tietysti oudolta tuntuu. Toivotaan, että tulevana kesänä olisi vielä joitain kisoja ja pääsisi kilpailemaan. Siitäkään ei ole vielä mitään tietoa. Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa.

Tavallisesti tähän aikaan vuodesta Ruuskasen huomio olisi tukijalan pitävyydessä, 80 metrin ylityksissä ja keihään lentoradassa. Nyt ne ovat taloudellisen tulevaisuuden turvaamisessa.

– Urheilijat urheilee ja kilpailemalla saisi elantoa hankittua. Kyllähän tuo tilanne aika synkältä näyttää. Jos tämä kolahtaa muihinkin yrittäjiin, tekee se niin myös urheilijoihin. Kesä on meille kuitenkin se aika, kun saadaan leipää pöytään. Jos se perutaan kokonaan, näkyyhän se väistämättä aika rajusti myös omassa urheilemisessa. 

Kaikki on muuttunut muutamassa viikossa. Kysymystä uran jatkostakaan ei ole syytä pohtia vielä. Vaikuttavia tekijäitä on aina yhteistyökumppaneista lähtien siihen, saadaanko kesältä virallista tulosta heitettyä.

– Syksyllä, kun saadaan kausi päätökseen - jos se on ikinä alkanutkaan - tehdään päätöksiä jatkosta. Saadaanko tukijoita mukaan seuraavalle vuodelle, kysymysmerkkejä on paljon, Ruuskanen myöntää.

Vaikka ympäröivät olosuhteet ovat epävarmat, virallinen päätös olympialaisten lykkääntymisestä auttaa urheilijoita asettamaan jalkaa seuraavalle sijalle. Ruuskanen kunnosti polvensa syksyllä Tokion kisoja silmällä pitäen. Vanhat olkapäävammat ovat niin ikään selätetty ja harjoittelun heittäjä kuvailee edenneen ”suunnitelmien mukaan”. Nyt suunnitelmat kuitenkin muuttuvat.

– Kun tämä päätös (olympialaisten siirtymisestä) tuli, teemme valmentaja Jyrki Blomin kanssa muutoksia harjoitteluun. Tähtäämme nyt kuitenkin sillä tavalla, että tulevana kesänä kilpaillaan.

Tavoitteet ja työskentely ovat Ruuskasella kohdistuneet joka päivä siihen, että parasta olisi ulosmitattu tulevana kesänä. Kysymykseen, onko olympialaisten siirtyminen parempi tai huonompi asia Ruuskasen iskukyvyn kannalta, vastaus on savolainen klisee: voipi olla tai voipi olla olematta.

– Alkuperäinen suunnitelma oli, että syksyllä katsotaan (uran jatkamisen) tilannetta. Tämä vuosi olisi menty joka tapauksessa vielä olympialaisten ehdoilla. Syksyllä pystytään sitten tekemään ne lopulliset päätökset ensi vuotta varten.

Lue myös:

    Uusimmat