Antti Rinne toivoo hallituksen olevan koossa toukokuun loppuun mennessä – lähtee mielenkiinnolla tunnustelijaksi

Antti Rinne juhlii puolueensa kanssa vaalivoittoa 3:42
Video: Antti Rinne juhlii vaalivoittoa.

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen tavoitteena on, että uusi hallitus saataisiin valmiiksi toukokuun loppuun mennessä, jos puolueella on edellytyksiä sitä muodostaa. SDP:n puoluehallitus on koolla torstaina ja nimittää silloin puolueen hallitusneuvottelijat, Rinne kertoi STT:lle aamulla.

Rinne sanoo lähtevänsä mielenkiinnolla hallitustunnustelijaksi ja laatimaan kysymyksiä muille puolueille. Hän ei halunnut vielä tarkemmin kertoa, millaisia kysymyksiä hän aikoo esittää, mutta kaikki puolueet saavat joka tapauksessa samat kysymykset.

– Arvioimme vastauksia ja niiden pohjalta mietitään, onko edellytyksiä lähteä rakentamaan hallitusta, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan kysymykset liittyvät siihen, miten yhteiskunnassa toimitaan ja miten ihmisiin suhtaudutaan.

–  Sosiaalidemokraateille on tärkeää oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, ihmisten kunnioittaminen ja jakamaton ihmisarvo. Näiden pohjalta varmaan lähtevät muodostumaan ne arviot, joita kysytäänkin.

Rinne ei vielä lähtenyt arvioimaan, kuinka kiperät hallitustunnustelut ovat tulossa. Hän myönsi toivoneensa, että SDP olisi saanut korkeamman äänisaaliin ja enemmän kansanedustajanpaikkoja, vaikka iloitsikin puolueen noususta kärkipaikalle ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Mahdollisia mielekkäitä hallituskumppaneita Rinne ei lähtenyt listaamaan, mutta hän on ennen vaaleja suhtautunut epäilevästi yhteistyöhön toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousseen perussuomalaisten kanssa.

–  Tämä arvokysymys on meille tosi tärkeä asia. Meillä on ollut (perussuomalaisten puheenjohtajan) Jussi Halla-ahon kanssa aika erilaiset arvot suhteessa ihmisyyteen.

"Katsotaan, miten asia etenee"

Rinne ja Halla-aho tapasivat heti aamutuimaan MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Halla-aho toisti perussuomalaisten kannan, jonka mukaan puolue on avoin yhteistyölle kenen tahansa kanssa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

–  Meille tärkeitä eivät ole puolueiden tai ihmisten nimet, vaan asiat, Halla-aho sanoi MTV:n suorassa lähetyksessä.

Myös Rinne korosti, että jos SDP on hallitustunnustelija, kaikkien puolueiden vastaukset arvioidaan samoilla perusteilla.

–  Se on sitten kiinni näistä vastauksista, miten edetään, Rinne sanoi.

Halla-ahon mukaan perussuomalaiset ovat syntyhistoriansa vuoksi kirjava puolue, jossa on ihmisiä sekä vasemmalta että oikealta.

– Osittain tästä johtuen olemme monissa perinteisissä oikeisto-vasemmistoakselin kysymyksissä hyvin keskellä. Toisaalta ne teemat, joita me tuomme poliittiseen keskusteluun, maahanmuuttokriittisyys ja kansallismielisyys, ne ovat yhdistettävissä sekä vähän vasemmistolaisempaan että vähän oikeistolaisempaan talouspolitiikkaan. Siinä mielessä pidän perussuomalaisia ihan potentiaalisena yhteistyökumppanina kaikille perinteisille suurille puolueille, Halla-aho sanoi.

Halla-aho arvioi, etteivät SDP ja perussuomalaiset ole niin kaukana arvomaailmoiltaan "kuin mitä Rinne antaa ymmärtää".

–  En minä usko, että huonon maahanmuuton torjuminen maahanmuuttopoliittisilla keinoilla on mikään varsinainen ihmisarvoon liittyvä kysymys, Halla-aho sanoi.

Rinne kuitenkin kertoi olevansa arvomaailmoista eri mieltä esimerkiksi sen vuoksi, että on lukenut Halla-ahon blogitekstejä.

–  Ymmärtääkseni et ole vieläkään muuttanut omaa kantaasi niissä asioissa. Niin kyllä aika kaukana se arvomaailma tällä hetkellä on. Mutta katsotaan nyt, miten asia etenee.

Rinne toisti, että vaaliohjelmansakin mukaan SDP:lle ovat tärkeitä eriarvoisuuden pysäyttäminen, koulutukseen ja tutkimukseen liittyvät tulevaisuusinvestoinnit, työelämän pelisäännöt ja ilmastonmuutoksen torjunta.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat