Antti Rinne Salon Seudun Sanomissa: Hallitusneuvotteluissa haetaan keinoja sähkönsiirtomaksujen alentamiseen

Hallitusneuvottelut jatkuvat huomenna - talouskysymykset vielä auki 0:51
Video: Hallitusneuvottelut jatkuvat huomenna – talouskysymykset vielä auki

Hallitusneuvotteluissa pohditaan keinoja, joilla voitaisiin alentaa kuluttajien sähkönsiirtomaksuja. Asiasta kertoi hallitusneuvotteluja vetävä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne Salon Seudun Sanomille. Rinne oli tänään Salossa eurovaalikiertueellaan.

Antti Rinteen mukaan neuvotteluissa on keskusteltu eri mahdollisuuksista asian hoitamiseksi. Esillä ovat olleet väljennys lakiin, joka velvoittaa siirtoyhtiöitä tekemään maakaapelointeja, yhtiöiden investointien kuoletusaikojen pidentäminen sekä mahdollinen sähkönsiirron hintakatto.

"Hinnoitteluun vaikuttaa moni asia"

Johtaja Veli-Pekka Saajo Energiavirastosta ei lähde laittamaan mahdollisuuksia paremmuusjärjestykseen.

Hän kuitenkin muistuttaa, ettei vuonna 2013 voimaan tullut sähkömarkkinalaki velvoita verkkoyhtiöitä maakaapelointiin. Lisäksi hän sanoo, että sähkömarkkinoilla on olemassa laissa säädetty korotuskatto, eli sähkön hintaa voi korottaa maksimissaan vuodessa 15 prosenttia.

Saajo ei osta ajatusta yhtenäisestä hintakatosta empimättä.

– Suomessa on 77 sähkönjakeluyhtiötä, ja hinnat ovat hyvin erilaisia eri puolilla maata.

Hänen mukaansa hinnoitteluun vaikuttaa se, millainen verkosto on, millaiset komponentit verkostossa on ja kuinka haastavissa olosuhteissa toimitaan.

– Esimerkiksi Itä-Suomessa on paljon metsää ja herkkää aluetta, siellä toimimiselle on ihan omat haasteensa verrattuna kaupunkiin, jossa lähes kaikki johdot on kaapeloitu.

Antti Rinne kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että hallitusneuvotteluissa etsitään myös verotuksen mallia, joka turvaisi talouskasvun, työllisyyden tai yrittäjyyden edellytykset. Rinteen kommentin näet artikkelin alussa olevalla videolla.

Lue myös:

    Uusimmat