Antti Korhonen ei palaa enää Alppilan kouluun: Aion jatkaa opettajana

Antti Korhonen ei jatka opetusviraston päätöksellä enää Alppilan opettajana. Korhonen pitää päätöstä järkevänä.
Julkaistu 13.05.2013 16:04(Päivitetty 13.05.2013 16:45)
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Opettaja Antti Korhosen työsuhde ei jatku Alppilan yläasteella, jossa sattunut välikohtaus johti lähes hänen potkuihinsa. Korhonen on kuitenkin tyytyväinen opetusviraston päätökseen.

Opetusvirasto on päättänyt tänään, että oppilaan poistamisesta varoituksen saanut opettaja Antti Korhonen ei palaa enää helsinkiläisen Alppilan koulun opettajaksi kuluvan virkasuhteensa aikana. Päätöksestä kertoivat ensimmäisenä Helsingin Sanomat ja Yle. Opetusviraston mukaan tarkoitus on rauhoittaa tilanne koululla.

Korhonen on päätökseen tyytyväinen, vaikka hän suunnitteli vielä viime viikolla palaavansa entiselle työpaikalleen.

– Olisin ollut valmis menemään takaisin vanhaan kouluuni, mutta olen tähänkin ratkaisuun aivan tyytyväinen. Yllätys oli se, että päädyttiin näin järkevään ratkaisuun, mutta hyvä näin.

Korhonen on vaitonainen siitä, onko oppilaan ruokalasta poistamisen ja siitä syntyneen kohun käsittely hänen puolestaan ohi.

– Sitä en voi valitettavasti kommentoida.

Opettajien ja oppilaiden tuki auttoi

Korhonen aikoo jatkaa opettajana raskaasta kohuprosessista huolimatta.

– Kesän olen lomalla ja syksyllä katsotaan, mitä tapahtuu. Olen kuitenkin halukas jatkamaan opettajan töissä ja aion jatkaa opettajana.

Korhonen on tyytyväinen erityisesti muilta opettajilta ja kansalaisilta saamaansa tukeen.

– Erityisesti puolestani kirjoitettu adressi on ollut suurena tukena. Olen saanut myös erittäin vahvan tuen pääluottamusmiehiltä, Opetusalan ammattijärjestöltä ja erityisesti OAJ:n lakimiehiltä.

Myös oppilailta on tullut kannustavia yhteydenottoja.

– He ovat olleet puolellani ja allekirjoittaneet adressiinkin yllättävän paljon.

Kohu alkoi maaliskuussa, kun ruokailua valvonut Korhonen poisti vastustelevan oppilaan ruokalasta työntämällä hänet ovesta ulos. Koulun rehtori tulkitsi voimakeinot liian rajuiksi ja teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Tapaus nousi julkisuuteen oppilaiden videoitua tapauksen.

Alppilan koulun rehtori päätti viime kuussa purkaa Korhosen virkasuhteen ilman irtisanomisaikaa. Helsingin opetuslautakunta muutti viime viikolla virkasuhteen purkamisen kirjalliseksi varoitukseksi.

Yle: Opettaja Korhosen työt eivät jatku Alppilassa

Tapaus säikäytti opettajat: Emme uskalla puuttua (8.5.)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa