Antero Mertaranta tekee teatteridebyyttinsä – vähättelee näyttelijänlahjojaan

Legendaarinen selostaja nähdään nyt Naantalissa kesäteatterissa.

Turun kaupunginteatterin ja Naantalin Muumimaailmassa sijaitsevan Emma-teatterin yhteistyönä on valmistumassa ensi-iltaan Hockey Night, näytelmä urheiluun liittyvistä ihmisistä, ilmiöistä ja tunteista sekä urheilun ja median välisestä suhteesta.

Esityksen ohjaa Turun kaupunginteatterin johtaja Mikko Kouki, joka kertoo, että pelikohtauksiin suunniteltiin aluksi tekojäätä, mutta ideasta luovuttiin. Tarvittavat luistelukohtaukset tehdään rullaluistimilla.

Jääkiekko on niin valtava instituutio, että siitä pystyisi kirjoittamaan miljoona näytelmää, niin komediaa kuin tragediaakin.

– Me ollaan valittu palasia sieltä ja täältä, kertoo Miska Kaukonen, toinen näytelmän käsikirjoittajista.

– Yksi lähtökohdista on ollut se, että esitys olisi ymmärrettävä niillekin, jotka eivät tajua jääkiekosta mitään tai ole siitä pätkääkään kiinnostuneita.

Esityksen kiistaton yleisömagneetti on selostajalegenda Antero Mertaranta, jonka persoonalla on näytelmän eri sketseissä huomattavan suuri merkitys. Tarinassa käydään esimerkiksi Mertaranta-museossa ja kuullaan valikoima hänen tuttuja hokemiaan.

Kaukosen mukaan voisi jopa sanoa, että esityksestä on muotoutunut jonkinlainen kunnianosoitus Mertarannalle. Arvattavasti osa teatteriyleisöä ostaakin lippunsa nimenomaan Mertarannan vuoksi.

Urheilulle ja itselleen on terveellistä nauraa

Urheiluun suhtaudutaan Antero Mertarannan mielestä nykyisin aivan liian vakavasti.

– Urheiluhan on suurta viihdettä, suuria tunteita, suuria asioita ihmisille. Olisi terveellistä, jos sille kaikelle pystyisi välillä myös nauramaan, hän toteaa.

Näytelmä vaatii myös kykyä nauraa itselleen.

– Olen omasta mielestäni aina osannut sitä. Kun itsetunto on kohdallaan, voi tehdä asioita riippumatta siitä, mitä muut ajattelee.

Näytelmässä Mertaranta esittää paitsi itseään, myös muutamia muita rooleja, joihin hän sanoo yrittävänsä mukautua.

– Missään tapauksessa en ole näyttelijä, se on ihan kokonaan oma ammattikuntansa.

Jotta Mertaranta saatiin livenä Naantalin näyttämölle, aikataulujen sovittamisessa oli vääntöä. Olihan hänellä keväällä muitakin hommia, kuten lätkän MM-kisojen selostaminen. Yhteistä harjoitteluaikaa jäi siis niukasti.

– Mutta onneksi Mertaranta on nopea. Kyllä tässä ensi-iltaan päästään, sanoo ohjaaja Mikko Kouki.

Hockey Night -lätkäkomedia saa ensi-iltansa torstaina 28. toukokuuta. Sitä esitetään Naantalissa 21. elokuuta asti. 

Lue myös:

    Uusimmat