Anneli Auer tyynenä oikeudessa

Miehensä murhasta syytetty Anneli Auer on seurannut tyynenä, mutta tarkkaavaisena oikeudenkäynnin etenemistä.

Toisinaan hän huomauttaa hiljaisella äänellä vieressä istuvalle asianajajalleen Juha Mannerille jotain. Pöydällä heidän edessään on levällään asiakirjoja ja mappeja.

Oikeus on kieltänyt kuvaamisen salissa.

Keskiviikkona Auerilla oli musta, kapea lyhyt hame, valkoinen toppi ja harmaa villatakki. Hiukset ovat poninhännällä.

- Juttu on edennyt odotusten mukaan, Auerin asianajaja Juha Manner toteaa. - Varsinaisia yllätyksiä ei ole tullut.

Samaa toistaa syyttäjä Kalle Kulmala. - Rauhallisissa merkeissä odotusten mukaan.

Sähköä on salissa ilmassa vain kun jonkun kännykkä rätisee nauhoituslaitteissa.

Syyttäjiä on salissa kaksi. Eläkkeelle jääneen Jarmo Valkaman tilalle on tullut Paula Pajula.

Samoja todistajia

Vaasan hovioikeuden istunto alkoi Vaasassa syyskuun alussa, mutta nyt hovioikeus istuu juttua Porissa Satakunnan käräjäoikeudessa.

Jutussa on kuultu todistajina samoja todistajia kuin vuosi sitten. Esimerkiksi keskusrikospoliisin tekninen tutkija Anja Ytti kertoi maanantaina verijälkien kuivumisesta samalla tavalla kuin vuosi sitten.

Alkuvaiheen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti puolusti Auerin syyttömyyttä kuten aiemminkin ja muut poliisit ovat pitäneet Joutsenlahtea yksisilmäisenä. Yksi poliiseista kertoi heti tuoreeltaan aistineensa, että Auer on tekijä.

Toki myöhemmin oikeudenkäynnissä kuullaan muutamia uusia todistajia.

Miten oikeus tulkitsee näytön?

Pitkälti kyse on kuitenkin siitä, että miten hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldtin johtama Vaasan hovioikeus tulkitsee sen saman näytön, jonka perusteella Satakunnan käräjäoikeus päätyi äänin 2-1 langettamaan Auerille elinkautisen miehensä murhasta.

Liljenfeldtin ohella jutun ratkaisevat hovioikeudenneuvokset Hagar Nordström ja Petteri Korhonen.

Vaasan hovioikeus pui juttua kaikkiaan seitsemän viikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat