Anne Rice rakasti nukkejaan – ja luopui niistä
Kirjailija Anne Rice, 68, suhtautuu nukkeihin intohimoisesti. Hän keräsi nukkeja yli 20 vuotta ja antoi niille rooleja myös kirjoissaan. Viime kesänä kirjailija päätti myydä yli tuhannen nuken kokoelmansa huutokaupassa.
Anne Rice ihastui nukkeihin jo lapsena, mutta varsinaisen keräilyharrastuksen hän aloitti vasta 1980-luvulla. Ensimmäiset Ricen keräilemät nuket olivat halpoja, melko uusia yksilöitä. 1990-luvulla hän päätti alkaa keräillä myös kalliita ranskalaisia antiikkinukkeja.
– Olin ihaillut ranskalaisia nukkeja jo pitkään, mutta minulla ei ollut aiemmin ollut varaa niihin. Olin lukenut ja hankkinut ranskalaisista nukeista tietoa jo vuosia, Rice sanoo.
Nuket ottivat paikkansa kirjallisuudessa
Kokoelma kasvoi vuosien varrella, ja lopulta siihen kuului yli tuhat nukkea, joista osa oli moderneja ja osa antiikkia. Kokoelmaansa kirjailija säilytti New Orleansissa, entisessä nunnaluostarin orpokodissa. Siellä kokoelma oli kaikkien ihailtavana. Rice piti tärkeänä, että hän sai jakaa nukkensa yleisön kanssa.
Keräilyvuosinaan Rice ei ainoastaan haalinut nukkeja kokoelmaansa, vaan hän myös kiintyi niihin syvästi. Siksi hän siirsi nukkejaan myös tuottamaansa kirjallisuuteen.
Erityisesti kirjailija ihastui Bru-nukkeihin, jotka ovat puoliksi kangasta ja puoliksi posliinia. Eräs Ricen kokoelman Bru edusti kirjailijalle lapsivampyyri Claudiaa, joka esiintyy hänen kirjassaan Veren vangit. Myös kirjan hahmo Madeleine, ranskalainen nukkien rakentaja, liittyy vahvasti Ricen intohimoon nukkeja kohtaan.
Kaikella on aikansa
Muutama vuosi sitten Ricen aviomies menehtyi, ja kirjailija päätti muuttaa Kaliforniaan. Ajatus nukeista luopumisesta alkoi kehittyä hiljalleen.
Puolet nukeistaan hän päätti lahjoittaa New Orleansin entiselle orpokodille, jossa nuket olivat saaneet viettää monta vuotta. Parhaat antiikkinukkensa hän vei mukanaan Kaliforniaan.
– Jotkut nukeista olivat ihmisen kokoisia. Taloni oli täynnä nukkeja, ja kaikki oli sikin sokin.
Jonkin aikaa kaaosta katsottuaan kirjailija päätti siirtyä elämässään eteenpäin ja luopua kaikista nukeistaan. Hän myi kokoelmansa viime kesänä chicagolaisessa huutokaupassa.
– Ajoitus oli oikea. En kartuttanut kokoelmaani enää aktiivisesti enkä voinut jättää nukkejani New Orleansiin. Kaliforniassa minulla ei ollut paikkaa, mihin ne olisivat mahtuneet, Rice selittää.
Jäljellä on vain suuri lehmipoikanukke, jonka Rice halusi säilyttää tunnesyistä.
– Mieheni maalasi tämän nuken aikoinaan.
Hän ei näe mahdottomana ajatusta, että aloittaisi keräilyn joskus uudestaan.
– Jos vielä joskus alan keräillä nukkeja, on selvää, että haluan ranskalaisia antiikkinukkeja. Ne ovat antaneet minulle eniten iloa elämääni. Nyt on kuitenkin aika siirtyä elämässä eteenpäin, Rice sanoo.
Anne Rice pähkinänkuoressa |
- Yhdysvaltalainen kauhu- ja fantasiakirjailija, joka on julkaissut uransa aikana kymmeniä kirjoja. |
- Tunnetaan parhaiten vampyyrikronikoista, joihin kuuluu kymmenen varsinaista osaa, sekä muutama itsenäinen kirja, jotka sijoittuvat samaan maailmaan |
- Kronikoista on suomennettu kolme ensimmäistä osaa: Veren vangit, Vampyyri Lestat ja Kadotettujen kuningatar. |
Lähde: collectdolls.about.com
Studio55/Tuuli Lindgren
Uusimmat
-
21:01
Poliisi tutkii väkivallantekoa Tampereella
-
21:00
Tämä upea lofti on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:55
Elon Muskin Ukraina-pilkka voi osoittautua vaaralliseksi – "Sankarista on tullut antisankari"
-
20:48
Tapparan voittomaali vaati videotarkistuksen – tämä tuomio kirvoitti vihellyskonsertin
-
20:46
SAS:ille heitettiin pelastusrengas – Air France-KLM uudeksi omistajaksi
-
20:45
Naton sotilaskomitean johtaja: Länsiliittolaisilta loppumassa Ukrainaan annettavat ammukset – MTV seuraa sotaa
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
Lataa lisää