Anna-Liisa adoptoitiin suoraan synnytyslaitokselta 65 vuotta sitten. Vielä tänäkään päivänä hänen biologinen äitinsä ei halua olla tyttärensä kanssa missään tekemisissä. Ja se sattuu.
– Minut oli kai ensin tarkoitus lähettää Ruotsiin, mutta onneksi kätilö tunsi erään lapsettoman pariskunnan ja sain kodin synnyinseudultani, Anna-Liisa kertoo.
Hän eli elämänsä ensimmäiset vuodet tietämättä taustastaan mitään. Aloittaessaan koulun hän sai kuulla olevansa adoptoitu.
– Muut lapset pilkkasivat minua ja sanoivat, että minulla ei ole äitiä ja isää. En ymmärtänyt, mistä he puhuivat. Kun menin itkien kotiin, kasvattivanhempieni oli kerrottava minulle totuus.
Yksinäinen lapsuus
– Vaikka sain kasvaa hyvässä ja rakastavassa kodissa, olin surullinen, koska en ymmärtänyt, miksi oikea äitini oli hylännyt minut. Enkä aina tahdo ymmärtää vieläkään, Anna-Liisa sanoo.
Anna-Liisa on myöhemmin saanut kuulla, että hänellä on olemassa sisaruksia. Hän murehtii sitä, ettei ole saanut kasvaa heidän kanssaan.
– Olen kiitollinen nyt jo edesmenneille kasvattivanhemmilleni hyvästä kasvatuksesta. Rakastin heitä kuin omiani. Mutta olin kiusattu ja yksinäinen lapsi. Sisaruksista olisi varmaan ollut minulle turvaa.
Biologinen äiti uhkaili poliisilla
Anna-Liisa otti ensimmäistä kertaa yhteyttä biologiseen äitiinsä vajaat kymmenen vuotta sitten.
– Soitin hänelle, mutta hän vain sanoi, ettei pysty eikä halua puhua kanssani. Siitä huolimatta etsin hänet myöhemmin käsiini ja koputin hänen ovelleen, Anna-Liisa muistelee.
Vastaanotto oli kalsea. Anna-Liisan äiti ei yrittänytkään ymmärtää, miksi hänen tyttärensä halusi tutustua häneen. Hän kysyi vain kylmästi, että luuliko Anna-Liisa, että heidän välilleen syntyisi jonkinlainen äiti-tytärsuhde, ennen kuin ajoi tyttärensä ulos.
Paria päivää myöhemmin Anna-Liisa sai kirjeen äidiltään.
– Kirjeessä äiti syytti minua elämänsä sotkemisesta ja uhkasi poliisilla, mikäli vielä yrittäisin mennä kutsumatta häntä tapaamaan.
Isästä ei tietoa
Anna-Liisalle on kerrottu, että hänen äitinsä tuli raskaaksi hyvin nuorena jollekin ison talon pojalle, jonka kanssa tämä ei kuitenkaan seurustellut. Poika ei ilmeisesti koskaan saanut tietää lapsesta, eikä Anna-Liisa isästään.
– En ole ainakaan vielä yrittänyt etsiä isääni enkä edes tiedä, onko hän enää hengissä. Luulen kuitenkin, että vielä jonakin päivänä otan selvää, kuka hän on, Anna-Liisa pohtii.
Hän toivoisi myös joskus saavansa tilaisuuden tutustua sisaruksiinsa ja muihin biologisiin sukulaisiinsa.
– Haluaisin tietää, mistä olen perinyt mitkäkin ominaisuuteni.
Studio55/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.