Kirjapiirin kahdeksannessa jaksossa vieraileva Anna Kortelainen kertoo hypänneensä laskuvarjohypyn tuntemattomaan, loikanneensa pää edellä vieraalta laiturilta veteen ja jättäneensä omat tutut nutut kotiin: esikoisromaani Ei kenenkään maassa on ollut kirjailijalle itselleen aikamoinen sukellus sepittämisen seikkailuun.
– Kun olin lapsi, silloin aina sanottiin ettei vieraassa rannassa saa hypätä laiturilta pää edellä veteen. Nyt olen tehnyt juuri niin, Anna Kortelainen kuvailee.
Taidehistorioitsija ja tietokirjailija Anna Kortelainen, 44, on kirjoittanut kiitettävän määrän tietoteoksia taiteen ja kulttuurin ilmiöistä.
Uusin teos Ei kenenkään maassa on Kortelaisen esikoisromaani, jonka kansien sisällä nimeltä mainitut henkilöt ovat todellisia, asiakirjat ja sitaatit tosia, Kortelaisen äidin muistot aitoja – mutta kaikki muu on kuviteltua. Ei kenenkään maassa on tarina, joka ravisteli tietokirjailijan rutiinit uuteen uskoon.
– Olen kirjoittanut tähän mennessä viisitoista kirjaa. Esikoisromaanini on niin erilainen kuin yksikään aiempi teokseni; minulla ei ole minkäänlaisia rutiineja tähän, Kortelainen kuvailee.
– Tämän teoksen kanssa on niin tavattoman alaston, koska se on sepitettä. Tuntuu, ettei pääse mihinkään piiloon, eikä voi turvata selustaansa.
Elämäkertafiktion taustalla on Kortelaisen isoisän Reino Peltosen (1906–1968) tarina, jonka elämästä kirjailija tiesi vain hitusen. Esikoisromaanin kirjoittaminen todellisen päähenkilön myötä on ollut todellinen hyppy tuntemattomaan: Kortelainen kuvaileekin olonsa olevan kuin laskuvarjohyppääjällä.
