Angelina Jolien 13-vuotias poika mukaan äitinsä nettielokuvaan

Hollywood-näyttelijä Angelina Jolien tulevassa elokuvassa vilahtaa myös tähden oma poika Maddox.

USWeekly –lehden mukaan Angelina Jolie aikoo ohjata ja tuottaa Kambozdaan sijoittuvan Netflix-elokuvan. Erikoiseksi asian tekee se, että virallisen tiedotteen mukaan myös Jolien poika, 13-vuotias Maddox Jolie-Pitt on mukana sarjan tuotannossa.

Virallisessa tiedotteessa ei kuitenkaan mainittu sen tarkemmin, millaisessa roolissa vanhempiensa Jolien ja näyttelijä Brad Pittin jalanjäljissä elokuvauraansa aloitteleva Maddox tulee sarjan tuotannossa olemaan. 

Ohjaajan saappaisiin astunut Jolie ohjaa First They Killed My Father: A Daughter of Cambodia Remembers –nimisen kirjan nettielokuvaksi. Teos kertoo kambodzalaisen ihmisaktivisti Loung Ungin muistelmat punaisten khmerien hirmuhallinnon aikaan.

Jolie kertoi USWeekly –lehdelle virallisessa tiedotteessa, että kyseinen elokuva on hänelle erittäin tärkeä. Yksi syy on se, että eokuvauraansa nyt aloitteleva Maddox on nimittäin adoptoitu Kambodzasta.

Maddox ei ole ensimmäinen Jolie-Pittin kuudesta lapsesta, joka on ollut mukana äitinsä elokuvatuotannoissa. Viime vuonna Jolien tytär Vivienne pääsi näyttelemään nuorta Auroraa Jolien elokuvassa Maleficent (Pahatar)

Silloin Jolie tähdensi, ettei oikeastaan toivo lapsistaan näyttelijöitä.

– Mielestämme on hauskaa, jos lapset voivat tehdä cameo-roolin eli esiintyä omina itsenään meidän kanssamme elokuvissa, ei varsinaisina näyttelijöinä. Emme todellakaan tähtää siihen, että heistä tulisi näyttelijöitä, Jolie sanoi Entertainment Weekly –lehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat