Angelina Jolie avautui viimein suhteestaan Brad Pittiin sekä parin onnellisesta perhe-elämästä.
Näyttelijätär Angelina Jolie antoi haastattelun Vanity Fair -lehden uusimpaan numeroon. Siinä hän kertoo perhe-elämästään, lapsistaan ja suhteestaan Brad Pittiin.
Vuodesta 2005 asti seurustelleella näyttelijäpariskunnalla on yhteensä kuusi lasta. Biologisia lapsia parilla on kolme; tyttäret Shiloh ja Vivienne sekä poika Knox. Adoptiolapsia ovat pojat Maddox ja Pax sekä tytär Zahara.
"Tuntuu kuin olisimme jo naimisissa"
Haastattelussa Jolie avautui tulevaisuuden suunnitelmistaan kumppaninsa Brad Pittin kanssa. Hän sanoo, ettei parilla ole mitään avioliittoa vastaan.
– Tuntuu kuin olisimme jo naimisissa. Lapsien hankinta on suurempi sitoutuminen kuin naimisiin meneminen. Se on elinikäinen velvollisuus.
Näyttelijätär paljastaa, ettei ole raskaana eikä pariskunta ole hankkimassa lisää lapsia – ainakaan lähiaikoina.
– Haluamme pitää huolta, että ehdimme antaa aikaamme jokaiselle lapselle. He leikkivät paljon yhdessä, mutta tarvitsevat myös juttutuokioita vanhempien kanssa. Emme halua niin suurta perhettä, ettei meillä ole aikaa kasvattaa heitä hyvin.

