Anette Olzon kertoo olevansa väsynyt oman edun tavoitteluun ja jatkuvaan kritiikkiin, jota hän sai osakseen musiikin parissa työskennellessään.
Nightwishin Dark Passion Play ja Imaginaerum -albumeilla laulanut Anette Olzon kypsyi musiikkibisnekseen ja vaihtoi alaa täysin. Hän on kesätöissä vanhainkodissa, ja aloittaa sairaanhoitoalan opinnot syksyllä.
– Kolmen vuoden opintojen jälkeen minusta tulee sairaanhoitaja. Olen niin onnellinen! Olzon hehkuttaa blogissaan.
Olzon kertoo aina haaveillensa sairaanhoitajan työstä – tai mistä vaan työstä, jossa pääsee auttamaan. Hän suomii viihdemaailmaa pinnalliseksi ja itsekkääksi.
– Olen väsynyt siihen, etteivät ihmiset välitä ystävyydestä ja ajattelevat vain sitä, mitä he itse saavat tilanteista, Olzon tilittää.
– Musiikkibisnes on miesten maailma. Pärjätäkseen täytyy olla kova ja käyttää kyynärpäitään. Minä osaan sen kyllä, mutta välitän todella myös muista ihmisistä.
Nightwishin ex-laulaja kokee, että paineet kasvoivat hänen sietokyvylleen liian koviksi. Jatkuva kritiikki ahdisti kiertueilla niin paljon, että Olzon alkoi haaveilla ”tavallisesta” työstä.
– Ulkonäköä, pukeutumista ja ylipäätään olemista koskevat vaatimuksetkin tuntuvat minulle vaikeilta, koska haluan olla oma itseni. Kiertueiden synkimpinä ja yksinäisimpinä hetkinä halusin vain työn, jossa minua ei tuomita ja kritisoida mitä vaan teenkin.
