Andersson kannustaa lasten kotihoitoon: Kuntien tulisi harkita, ettei päivähoitomaksuja perittäisi kotona hoidettavilta lapsilta

Yhä useampi näkee koronaviruksen suurena uhkana 2:07
Video: Yhä useampi näkee koronaviruksen suurena uhkana

Suomalaisen yhteiskunnan on tulevina viikkoina äärimmäisen tärkeää pitää huolta lasten hyvinvoinnista ja pärjäämisestä, vetoaa opetusministeri Li Andersson (vas.).

Suomen kouluissa siirryttiin tästä päivästä alkaen etäopetukseen koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Andersson muistuttaa, että oppilashuollon palveluita voi järjestää tarvittaessa digitaalisesti. Monissa kunnissa on hänen mukaansa kartoitettu etäopetuksessa olevien lasten tarvetta kouluruokailuun. Tämä on tapa auttaa niitä lapsia, joille lämpimän ruoan saaminen kerran päivässä on ollut erityisen tärkeää.

Hallitus toivoo Anderssonin mukaan kuitenkin harkintaa, koska päämääränä on vähentää lasten välisiä kontakteja.

Varhaiskasvatuksen yksiköt ja niiden yhteydessä tapahtuva esiopetus pysyvät auki kaikille lapsille.

Anderssonin mukaan kuntien toivotaan harkitsevan, ettei päivähoitomaksuja perittäisi kotona hoidettavilta lapsilta. Näinkin kannustetaan hänen mukaansa kotihoitoon.

Lue myös:

    Uusimmat