Mainos

Analyytikko: Myyjillä iso vastuu Nokian menestyksessä

MTV3 Uutiset kertoi viikonloppuna, että Nokia-puhelimien jälleenmyynnissä on huomattavasti parantamisen varaa. Pohjola Pankin analyytikko Hannu Rauhala myöntääkin, että jälleenmyyjillä on suuri vastuu siinä, kuinka paljon matkapuhelinvalmistaja Nokian kännyköitä myydään.

– Jos globaalisti ajatellaan, niin kyllähän jälleenmyyjien vastuu on suuri. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 90 prosenttia matkapuhelinmyynnistä on operaattoreiden vastuulla. Kyllä sillä on merkitystä, miten työntekijä yrittää myydä puhelinta asiakkaalle, Rauhala kertoo MTV3 Uutisille.

Rauhalan mukaan Nokian on järkevää kouluttaa jälleenmyyjien henkilökuntaa. Näin Nokia on tehnytkin.

Puhelimien myynti riippuu myös Nokian ja jälleenmyyjien, kuten operaattoreiden välisistä sopimuksista. Sopimukset vaikuttavat myytävien laitteiden näkyvyyteen kaupoissa.

Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin pelkona on ollut, että kännykkäkauppojen myyjistä ei ole riittävästi apua Lumian myynnissä. Elop on myöntänyt, että esimerkiksi Britanniassa on ilmennyt sekalaisia toimintamalleja Lumia-laitteiden myynnissä eri kauppojen välillä.

Brändi ratkaisee

Nokian ensimmäiset Windows-puhelimet ovat olleet vasta kaksi kuukautta myynnissä. Rauhalan mukaan myös Nokian omalla brändityöllä on iso rooli puhelinmyynnissä.

– Kun katsoo Nokian mainoksia, ovathan ne selkeästi nuorekkaampia kuin aikaisemmin.

Rauhala korostaa kuitenkin myös ohjelmistoyhtiö Microsoftin tärkeyttä Nokian menestyksen kannalta. Rauhalan mielestä Microsoftin on saatava brändinsä entistä enemmän kuluttajaläheiseksi, niin kuin esimerkiksi Apple. Microsoft on vastuussa Nokian Windows-käyttöjärjestelmän suunnittelusta ja kehittelystä.

– Nythän joku sanoo, että vau, sain Applen läppärin. Mutta kuka sanoo, että vau, sain Microsoftin läppärin, Rauhala havainnollistaa brändiesimerkkiä.

(6.2.2012)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.