Analyysi: Räikkönen sai Ferrarin parhaan taktiikan – Vettel lopussa ilmiliekeissä

Kimi Räikkösen Kanadan GP:ssä alkukierroksilla menettämiä asemia ei olisi pystynyt korjaamaan Ferrarin suomalaiselle tekemää taktiikkaa paremmin. Tallikaveri Sebastian Vettelin raaka vauhti osoittautui tälläkin kertaa toista Ferraria kovemmaksi, mutta viivyttely saattoi maksaa Ferrarille palkintosijan.

Neljännestä ruudusta startannut Räikkönen sai kisaan huonon lähdön, kun hurjasti viidenneltä sijalta aina toiseksi asti nousseen Red Bullin Max Verstappenin lisäksi myös tämän tallikaveri Daniel Ricciardo likisti suomalaisen edelle.

Kolarin aiheuttaman uusintastartin jälkeen Kimi kävi ruohikolla, jolloin vielä Force Indian Sergio Perez pääsi livahtamaan edelle pudottaen Räikkösen seitsemänneksi. Tästä alkoi tuskainen taival, jonka aikana edellä ajavien ohittaminen osoittautui Ferrarille liian isoksi tehtäväksi.

Verstappenin kisa päättyi teknisiin murheisiin jo kierroksen 10 jälkeen, ja Mercedes-kaksikko Lewis HamiltonValtteri Bottas karkasi helposti kaksoisvoittoon. Räikkönen kävi kärkikahinoissa siipeensä saaneen tallikaverinsa Sebastian Vettelin tavoin taistelua lähinnä Red Bullin Daniel Ricciardoa sekä Force Indian Sergio Perezia ja Esteban Oconia vastaan.

Kisassa viidenneksi noussut Räikkönen toimi letkasta ensimmäisenä. Hänet otettiin hakemaan superpehmeät renkaat kierroksella 17, mutta Red Bull reagoi tähän ja otti Ricciardon seuraavalta kierrokselta sisään. Australialaiselle laitettiin kuitenkin astetta kovemmat eli keltaisella merkityt pehmeät renkaat, joilla ajettiin maaliin asti. Hän palasi radalle Räikkösen eteen.

Force India onnistui tämän jälkeen erinomaisesti varikkostoppinsa ajoituksessa. Sergio Perez tuli hakemaan supersoftit kierroksella 19, kun Ricciardo ja Räikkönen olivat radalla McLarenin Fernando Alonson takana. Kimin tässä kohtaa tekemä kierrosaika 1.16,6 ei ollut mitenkään huono, mutta reilu parannuskaan ei olisi millään riittänyt pitämään radalle palannutta meksikolaista takana. Perez otti paikkansa Räikkösen edestä 1,3 sekunnin turvin.

Seuraavien neljän kierroksen aikana Räikkönen jäi Ricciardosta ja Perezistä noin 0,7 sekuntia kierrosta kohti ja ero edellä ajaviin kasvoi 3,5 sekuntiin.

Ferrari odotti liian pitkään Vettelin kanssa

Ferrarin oli pakko tehdä jotain, sillä Räikkösen vauhdilla ohi pyrkiminen oli sula mahdottomuus. Kaiken lisäksi tallikaveri Vettel lähestyi suomalaista, vaikkakin toinen Force India, Esteban Ocon, iski varikolta Ferrareiden väliin pitäen saksalaisen tiukasti takanaan.

Kierroksella 41 matkaa maaliin oli 29 kierrosta, joten Ferrari päätti kokeilla edellä ajaneiden haastamista ultrapehmeillä renkailla. Vettel oli hakenut superpehmeän setin jo etusiiven vaihtamisen yhteydessä alkukierroksilla, mutta Räikkönen päätettiin ottaa ensimmäisenä sisään.

Tilanne saattoi tuntua siltä, että Ferrari vain haki keinoa ajattaa Vettel jälleen Räikkösen edelle, mutta saksalaisen kohdalla odoteltiin liian kauan. Kimi palasi radalle hieman alle 15 sekuntia Vettelin taakse, mutta oli tämän jälkeen kolmen kierroksen ajan noin puoli sekuntia tallikaveriaan nopeampi. Vasta tässä kohtaa Ferrari otti myös Vettelin sisään.

Ainoana kärkitallina kahteen pysähdykseen joutunut Ferrari oli antanut kuskiensa valahtaa sijoille kuusi ja seitsemän. 20 kierrosta ennen maalia Räikkönen aloitti loppukirin liki 12 sekunnin takamatkalla Ricciardon ja Force Indioiden junasta. Vettel oli hänestä 6,8 sekunnin päässä takana.

Vettel oli kuitenkin seuraavien noin kymmenen kierroksen aikana jatkuvasti useita kymmenyksiä, välillä yli puolikin sekuntia Räikköstä paremmassa vauhdissa. Suomalainen kiristi tahtia ja teki kisan parhaaksi ajakseen 1.15,388, mutta kuvaavaa Vettelin huimalle nousulle on se, että hän pystyi alittamaan viimeisellä stintillä Räikkösen parhaan ajan peräti 12 kertaa.

Räikkönen olisi taistellut nelossijasta

Kymmenen kierrosta ennen maalia Räikkönen oli noussut alle kolmen sekunnin päähän viidentenä olleesta Esteban Oconista, mutta samalla Vettel oli tullut saman matkan päähän hänestä.

Katseet kääntyivät Ferrarin varikkomuurin suuntaan, sillä Vettel tarvitsi kipeästi lisäpisteitä pitääkseen MM-johtonsa voittoon ajaneeseen Lewis Hamiltoniin nähden, mutta asia ratkesi Räikkösen jarrujärjestelmän aloitettua oikuttelunsa.

Kimillä kesti usean kierroksen ajan saada pakettinsa kasaan ja hän joutui tyytymään seitsemänteen sijaan. Vettel puolestaan rynni päätöskierroksilla ohi niin Oconista kuin Perezistä ja nousi lopputuloksissa neljänneksi. Kolmannelle palkintosijalle noussut Ricciardo piti viimeiselle kierrokselle lähdettäessä turvallista 2,5 sekunnin johtoa Vetteliin, joten nelinkertaisen maailmanmestarin olisi pitänyt päästä Red Bullin kimppuun huomattavasti aikaisemmin.

Vaikka Räikkönen oli viimeisellä stintillä tallikaveriaan hitaampi, ilman jarruongelmaa hän olisi todennäköisesti pystynyt ohittamaan Force Indiat samalla tavalla. Räikkösen kierrosajat olivat nimittäin kisan loppupuolella jatkuvasti yli sekunnin edellä ajanutta kolmikkoa parempia, vaikka Vetteliin verrattuna vauhti näytti heikolta.

Lue myös:

    Uusimmat