Kivikasvoista tutut Ismo Sajakorpi ja Ilkka Hemming korostavat koulutuksen merkitystä. Toisinaan nykyajan nuorista laulajista kuulee, ettei edes perustekniikka ole hallussa.
Ismo Sajakorpi on luonut vuosien mittaan monipuolisen uran teatteri- ja tv-ohjaajana, käsikirjoittajana ja viihdetaiteilijana. Taustalla vaikuttaa varhainen kiinnostus musiikkiin sekä soveltuva koulutus.
− Ryhdyin soittamaan pianoa jo nuorena poikana. Opiskelin samalla musiikkiteoriaa, ja opin lukemaan nuotteja. Myöhemmin kouluttauduin elokuvaohjaajaksi.
Sajakorpi sanoo, että opiskelu antaa artistille lähtökohdat tehdä monipuolista musiikkia. Meno on muuttunut viihteen moniosaajan silmissä vuosien varrella.
− Moni nykyartisti keskittyy laulamaan lähinnä parin sorttista musiikkia. Esikuvia matkitaan hanakasti. Eräs erittäin hyvä, nuori soittaja ei kuitenkaan tuntenut Paul Ankaa! Se on varmaan aika yleistä, Sajakorpi pohtii.
− Nuoren rock-sukupolven sävellyksistä kuulee, että he ovat omaksuneet oppinsa edelliseltä sukupolvelta, joka taas otti oppinsa blues- ja rock-pohjaisista yksinkertaisista soinnuista.
Sajakorpi tunnistaa nykyään vallitsevan ilmiön, jonka mukaan kaikki on saatava heti ja nopeasti. Muun muassa karaokevillitys on antanut ihmisille potkua tehdä ja uskaltaa viihteen saralla.
− Kyseessä on sinänsä hyvä asia. Pieni opiskelu ei ole kuitenkaan pahasta.
Puutteita perustekniikassa
Ilkka Hemming on opiskellut trumpetin soittoa, jota hän yhä soittaa harrastusmielessä. Hän on myös opiskellut laulua yksityisesti, lähtien oikeasta hengitystekniikasta ja äänenmuodostuksesta.
Hemmingin mukaan tänä päivänä ei ole mitään mahdollisuuksia ryhtyä ammattimuusikoksi ilman koulutusta.
− Pelkästään nuotinlukutaito ja teorian tuntemus ovat kaiken lähtökohta. Oman soittimen hallinta ammatissa vaadittavalle tasolle vaati koulutusta, jota onneksi Suomessa on kykyisin tarjolla, Hemming kiittelee.
Perustekniikan puute paljastuu artistista ennen pitkää. Toisinaan Hemmingin on vaikeaa kuunnella nuoria laulajan alkuja, joista huomaa heti, ettei tekniikka ole lainkaan hallussa.
− Yleensä ensimmäisen vuoden jälkeen tulee vaikeuksia. Jos ei mene ammattilaisen oppiin, laulu loppuu ajan mittaan kokonaan. Yleisin syy on kyhmyt äänihuulissa.
− Musiikista nauttii enemmän myös harrastetasolla ja se antaa enemmän, kun on opiskellut vähintään musiikin teorian alkeet, Hemming sanoo.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää