Amerikan siirtolaisuus teki monesta lesken

Lesket elivät nuhteetonta elämää

Amerikanlesket olivat siirtolaisuuden myötä syntynyt uusi ilmiö. Pienissä kyläyhteisöissä ei aina tiedetty, miten heihin pitäisi suhtautua. Kyläläiset olivat heistä toisaalta huolestuneita, toisaalta heitä kyräiltiin ja paneteltiin.

Heli Jokisen tutkimuksen mukaan kotiin jääneet vaimot elivät kuitenkin nuhteetonta elämää ja hoitivat työnsä ja perheensä hyvin. Esimerkiksi avioeroja oli Heli Jokisen aineistossa vain kaksi. Toisessa tapauksessa vaimo odotti miestään turhaan kymmenen vuotta, toisessa mies avioitui Amerikassa uudelleen.

– Kaksinnaimisesta puhuttiin ensimmäisen kerran jo siirtolaisuuden vuosina 1800-luvun lopulla. Suuresta ilmiöstä ei ollut kuitenkaan kysymys. Joskus mies oli perustanut uuden perheen Amerikkaan ja unohtanut tarkoituksella tai ymmärtämättään panna avioeron vierille Suomessa.

Toisaalta aina, kun mies palasi takaisin kotiin, sujuvasta yhteiselosta ei ollut takeita.

– Voi itsekin ajatella, että ongelmia syntyy, kun mies on vuosikausia poissa. Lapset ovat kasvaneet, eikä osa heistä ole edes nähnyt isäänsä. Vaimo on jatkanut omaa elämäänsä omalla tavallaan ja pitänyt huolen perheestä ja kodista. Siirtolaiseksi lähteneet miehet pohtivat myös, pitikö paikkansa, mitä heidän Amerikan leskistään puhuttiin kylän raitilla.

Toisinaan kotiin jääneet saivat maailmalta kuolinviestin sinne lähteneestä sukulaisesta. Aina viestiä ei kuitenkaan uskottu.

– Ne tulivat kaukaa, mahdollisesti jopa joltain puolitutulta, eikä mitään konkreettista tietoa tai -todistusta kuolemasta ollut, eli niitä ei haluttu aina ottaa todesta, Jokinen perustelee.

Kirjeissä ei tunteiltu

Amerikkaan lähtenyt mies ja kotiin jäänyt vaimo olivat yleensä ainakin alussa kirjeenvaihdossa keskenään. Kirjeenvaihto oli vielä 1900-luvun alussa kuitenkin hankalaa. Kirjeen matka meren yli kesti kauan. Kaikki lähtijät tai kotiin jääneet eivät osanneet välttämättä lukea tai kirjoittaa. Joskus tarvittiin kolmas osapuoli, joka luki ja kirjoitti kirjeet.

Heli Jokinen on käsitellyt tutkimuksessaan yhtä lukuisista Amerikan kirjeistä. Siinä kerrottiin arjesta paikan päällä ja annettiin kotiväelle neuvoja, miten työt ja käytännön järjestelyt pitää hoitaa. Tunteista ei juurikaan puhuttu.

Siirtolaisuusinstituutti auttaa sukuselvittäjiä

Monilla suomalaisilla on edelleen sukua Pohjois-Amerikassa. Esimerkiksi Minnesotan osavaltion väestöstä suomalaisperäisiä kansalaisia oli vuonna 2000 lähes 16 prosenttia.

Jos haluaa jäljittää omia sukulaisiaan, Heli Jokinen suosittelee kääntymään Turun siirtolaisuusinstituutin puoleen. Vuonna 1989 perustetun siirtolaisrekisterin päätietokantoja ovat lääninhallitusten ja maistraattien passiluettelot, Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajaluettelot, ulkomailla kuolleita suomalaisia koskeva ulkoasiainhallinnon aineisto sekä lehti- ja kirjallisuusviitetietokanta.

Instituutissa voi käydä lukemassa myös vanhoja Amerikan kirjeitä.

Toinen vaihtoehto on etsiä esi-isien matkoja netin kautta Ellis Islandilta New Yorkista.

Osa Suomessa toimivan siirtolaisrekisterin tietokannoista on käytettävissä internetin kautta maksutta. Jokinen muistuttaa, että rekistereissä on puutteensa ja kekseliäisyys on joskus tarpeen.

– Minunkin sukulaiseni yhteydessä kävi ilmi, että nimi oli muuttunut kirjoitettaessa. Se ei siis ole välttämättä ihan sama kuin mikä on itsellä tiedossa.

Lue myös Alice Munron Karkulainen -kirjan esittely ja osallistu keskusteluun Amerikan siirtolaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Kuuntele Heli Jokisen haastattelu Radio Novasta. Lisätietoa siirtolaisuudesta löydät T urun siirtolaisuusinstituutin ja Ellis Islandin nettisivuilta.

Kuvat: Heli Jokinen ja Turun siirtolaisuusinstituutti.