Amerikan-kiertue ei näy Ismo Leikolan kukkarossa: Dollarit vasta lupauksia

Stand up -koomikko Ismo Leikola valittiin viime vuonna Maailman hauskimmaksi koomikoksi. Voiton myötä hän pääsi kiertueelle Amerikkaan.

Suomalainen stand up -koomikko Ismo Leikola nimitettiin Yhdysvalloissa järjestetyn Maailman hauskin ihminen -stand up -kilpailun voittajaksi lokakuussa 2014.

Huhtikuussa Leikola pääsi voittonsa myötä kiertämään ympäri Amerikkaa. Leikola keikkaili huhtikuun aikana muun muassa Los Angelesissa, Las Vegasissa ja Chicagossa. Toukokuussa tähti palasi takaisin Suomeen.

MTV.fi tapasi Leikolan tiistaina Helsingin Lasipalatsilla, kun koomikko kertoi tulevasta Elisa Viihteen Ismo Leikola -sarjasta. Käsikirjoitetun ja näytellyn sarjan kuvausten lisäksi miehen pitää kiireisenä loppuunmyyty kiertue Suomessa.

Tilaisuudessa Leikola muisteli jenkkikiertuettaan.

– Parhaiten mieleeni jäivät onnistuneet keikat. Kuuden viikon aikana tuli vedettyä yli 40 keikkaa. Eräällä festivaalilla olin viimeinen esiintyjä ja se oli kyllä paras keikkani ikinä.

Tapahtuman tuottaja oli tullut keikan jälkeen ylistämään Leikolaa. Reissullaan suomalaiskoomikko onkin oppinut, että maassa maan tavalla eli Amerikassa itseään pitää kehua koko ajan.

– Tavoitteena oli päästä osaksi amerikkalaisia koomikoita, ikään kuin yhdeksi heistä. Periaatteessa se ylittyi, sillä erotuin joukosta ja sain niin paljon hyvää palautetta. Tämän sanominen tuntuu vähän tyhmältä, sillä eihän Suomessa saa kehua itseään, Ismo naurahtaa.

Tulotaso menestyksestä huolimatta ennallaan

MTV.fin haastattelussa Leikola vaikutti samalta iloiselta itseltään, kun ennen maailman menestystä. Vaikka mies on saanut paljon hyvää palautetta kohtasi hän rapakon takana myös ennakkoluuloja.

– Kun minut esiteltiin maailman hauskimpana, niin kyllähän paikalliset olivat aika skeptisinä, että ”justiinsa juu, joku tulee tänne tällaisella tittelillä”. Sitten kun he näkivät keikan livenä, niin he suhtautuivat hyvin. Eihän komiikassa pelkkä titteli riitä.

Leikola uskoo, että ihmisten kiinnostusta riittää. Lisää keikkoja on ulkomaille jo buukattu.

– Nyt on jo Vegasiin buukattu uudestaan viikoksi. Se on edessä tammikuussa 2016. Kyllä se siis hyvin meni, kun kelpaa mennä takaisin. Nythän tein vain nämä Laugh Factoryn keikat, mutta alustavia työtarjouksia on myös muualle. Kiinnostusta on.

Vaikka suomalaiskoomikko on nyt raottanut ovea menestykseen maailmalla, ovat suuret keikkakuviot ja niiden mukana tuleva mammona vasta edessä. Tulevaisuus näyttää, miten tähden kansainvälinen ura lähtee nousuun.

– Ei tämä kiertue ole hirveästi talouteeni vaikuttanut. Tällaisen joka suuntaan repeilemisen sijaan olisi varmasti järkevämpää olla kotona ja käydä lähistöllä tekemässä keikkaa. Ei tuosta jenkkihommasta voi sanoa, että sillä olisi tienannut mitään.

– Kiertue oli pääavaus Amerikan suuntaan ja olen siihen tyytyväinen. Kuitenkin nämä paljon puhutut Amerikan dollarit ovat vasta lupauksina, voihan sitä olla, että tulee jotakin, mutta ei nyt mitenkään sillä lailla, Leikola muotoilee.

Kesällä Leikola keikkailee läpi Suomen loppuunmyydyllä Maailman hauskin show -kiertueellaan ja keikkaa on luvassa myös Edinburghissa. Elisa Viihteen Ismo Leikola -sarja avautuu katsojille syyskuun lopulla.

Lue myös:

    Uusimmat